lauantai 18. joulukuuta 2010

Astetta nihkeämpi viikonloppu

Tiedättekö kun joskus on niitä päiviä kun mikään ei oikein tunnu menevän nappiin vaikka mikään ei varsinaisesti ole pielessä? Tämä viikonloppu on ollut juuri sellainen. Petenkin kans ollaan riidelty typeristä asioista jo vaikka kuinka monta kertaa, vaivalla tehty ruoka oli pahaa ja muutenkin kaikki tuntuu nihkeältä. No, näitähän on välillä tietysti, mutta ei se kivaa ole kun kiva viikonloppu menee nihkeillessä. Mut minkäs teet?

Me ollaan yritetty tehdä silti kaikkea kivaa, kuten eilen käytiin ulkona syömässä TOSI pitkästä aikaa ja tänään kaupungilla ostamassa viimeiset joululahjat. Lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin ja kotona oltiin jo kahdeltatoista eli ruuhkastakin selvittiin pienillä vahingoilla. Mikään ei pilaa päivää niin kuin jouluruuhkassa jononohituksesta syttynyt joukkotappelu (joka melkein tänään todistettiin).



Kahvilla käytiin Taitokorttelissa, mistä löytyi aivan ihananmakuista piparihyytelökakkua! Suosittelen jos jollakulla on vielä aikaa ennen joulua.

Huomisella on kaikki mahdollisuudet tulla hyväksi päiväksi! Ainakin olemme menossa ystävien kihlajaiskahveille, mikä saa varmasti mielen iloiseksi. Tämän illan nihkeyden voi pelastaa enää megariita Peten kanssa, joka voidaan sitten myöhemmin sopia ja jo olisi ilmaa tuuletettu! Pitääkin mennä hakemaan mies kellarista (jonne hän lähti "siivoamaan varastoa") ja alkaa haastamaan riitaa!

Toivottavasti muilla on olleet onnistuneemmat viikonlopun tunnelmat! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti