Muutama kuva keittiöstämme. Maailman kaunein se ei ole, mutta ihan hyvä vetimien vaihdon jälkeen. Jostain syystä kyseisessä huoneessa on aika kiva tunnelma. Ehkä se johtuu siitä, että heti kun aurinko paistaa, valo täyttää keittiön.
Huonekalut ovat tyylillemme uskollisesti sekalaista sorttia. Pöytä on Peten vuosia sitten tekemä. Muuten aivan ihana, mutta kannesta kulunut rumasti. Pinnatuolit Pete on löytänyt kirppikseltä. Vanhemmat tuolit on minun isovanhempien mökiltä melko huonossa kunnossa löytyneet, mutta puusepän käsissä uuden elämän saaneet. Tähän asuntoon muuttaessamme vaihdoin tuoleihin kankaan vaaleaan raidalliseen. Valkoinen jakkara on Peten äitipuolen lapsuuskodista.
Laskosverho on lapsuuskodistani, minun vanhasta huoneesta. Se on ollut vuosia varastossa, mutta saatiin se onneksi sieltä nyt käyttöön. Vanhan komuutin tilasin pari vuotta sitten huuto.netin kautta ja naulakko löytyi tänä keväänä eräästä vanhantavaran kaupasta. Ruokapöydän päällä oleva lamppu on tietysti Peten käsialaa. Kyseessä on vanha maitosuppilo, josta sai hauskan valaisimen.
Aiemmin meillä oli usein Peten kanssa erimielisyyksiä sisustuksen suhteen, mutta nykyään tyylimme on lähentyneet toisiaan. Minun rakkaus vanhoja huonekaluja kohtaan plus Peten tuunailut ja hauskat yksityiskohdat ovat sisustuksemme kulmakiviä. Lopputulos on erikoinen, mutta ihan meidän näköinen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi koti. Näytä kaikki tekstit
tiistai 10. huhtikuuta 2012
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Maailman kaunein lamppu
Olemme löytäneet maailman kauneimman yöpöydän lampun. Se on vanha, kierrätetty, turkoosi, täydellinen.
Joensuulaisesta vanhantavarankaupasta toimme kotiin muutakin, mutta niistä lisää myöhemmin. :)
Joensuulaisesta vanhantavarankaupasta toimme kotiin muutakin, mutta niistä lisää myöhemmin. :)
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Meidän makkari
Makuuhuone on nyt lähes valmis, joten olisi aika julkaista muutama kuva. Mattoja ei vielä ole lattialla (lattia on todella ruma yök) ja muutamat valokuvat puuttuvat seinältä, mutta aika kivannäköinen huone siitä tuli.
Makkari oli hieman vaikea sisustaa muotonsa takia, joten laitoimme Peten tekemän stereo-kaapin sängyn jalkopäähän. Siihen on kiva laskea illalla päiväpeitto. (Ja yleensä siitä löytyy tietenkin myös hirmuinen kasa muita vaatteita..) Kaikki muut kalusteet ovat samat kuin edellisen kodin makuuhuoneessa.: isovanhempieni yöpöydät, vanha ovi sängynpäätynä, Peten tuunaamat lamput ja naulakko.
Vielä ajattelin tehdä seinälle valokuvakollaasin vanhoista ja uusista kuvista. Ehkä joku hyllykin olisi kiva?
Toinen makuuhuoneemme on vielä aivan järkyttävä kaaos. Eilen kun aloimme purkamaan laatikoita sieltä ja yritimme saada huonetta hieman tyhjemmäksi, niin tuli vain paha mieli. Aiemmin yksi huone oli rojula, mutta nyt koko kämppä on sekaisin. Huomaa miten paljon niissä pahvilaatikoissa olevia tavaroita oikeasti tarvitsee. Ei ole ollut viikkoihin tippaakaan ikävä! Ihan turhaa roinaa ihminen mukanaan kantaa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Onnea on...
| Onnea on...ystävien valmistama raclette-ateria. |
| ...pulleat mahat ja uudet elämänalut. |
| ...mökkeily. |
| ...suloinen vauhtiveikko. |
| ...lähes valmis olohuone. |
| ...narsissit kevätauringossa. |
torstai 8. maaliskuuta 2012
Neuletakki ja makkarin seinä
Pitkästä pitkästä aikaa ostin uuden vaatteen ja pitää heti laittaa kuva tänne. Pidän tästä Espritin neuletakista kovasti! Samalla näette makuuhuoneen seinän värin. Tuollainen vaalea harmaa se on luonnossakin. Pidän siitäkin todella kovasti! :) Yksi seinä tuli siis harmaalla ja muut valkoisella.
En ole aiemmin ollut ihastunut harmaaseen sisustusvärinä, mutta aivan viime aikoina olen alkanut lämmetä sille. Makuuhuoneessa se antaa todella rauhoittavan tunnelman eikä vie liikaa huomiota muunvärisiltä kalusteilta ja tekstiileiltä.
Mukavaa loppuviikkoa lomailijoille ja ahertajille!
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Synttäripäivä kuvina
Pakko palata vielä alkuviikkoon ja synttäreihin, koska niin kiva päivä se oli. Sain Peteltä suloisia tulppaaneja ja (synttäri)kahveja juotiin moneen otteeseen. Eilen pääsin vielä mummin ja ukin kanssa synttärilounaalle ja tänään kävi kavereita taas kahvilla. Ei mun synttäreitä näin paljon ole juhlittu koskaan! :)
Siskolta sain ihanan lähetyksen postissa ihan odottamatta! Ovikoriste ja hauskat vihreät korvikset tuli kirjeen mukana. Sisko. <3
On ollut aika vauhtiviikko kaikin puolin! Pete on ollut hirmuisen ahkera rempan suhteen ja elättelen toivoa, että loppuviikosta kaikki seinät olisi maalattu. Minä olen keskittynyt kaappien siivoamiseen, tavaroiden paikoilleen laittamiseen ja ruokahuoltoon. Välillä on ollut huono omatunto, koska en ole juuri rempassa auttanut, mutta tuntuu tuo touhu olevan tehokkainta näin. Kaikkeen valmistuneeseen olen enemmän kuin tyytyväinen! Eilen saatiin jo sängyt siirrettyä makkariin ja nyt työn alla on olohuone.
Koti tuntuu jo ihan kodilta.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Remonttireiskat
Laatikkoja purkaessani löysin kuin löysinkin kameran piuhan, joten remonttikuvia tiedossa. Remontti siis etenee hitaasti, mutta varmasti. Tänään Pete on tasoitellut makuuhuoneen seiniä ja minä siivoillut kaappeja. Huomenna olisi tarkoitus hommata makkarin maalit (tylsä valkoinen) ja alkaa sutimaan. Ehkä kolmen päivän päästä pääsisimme siirtämään sängyt olohuoneesta makkariin.
Alla näkyy sneak peak meidän tulevaan työ- ja puuhahuoneeseen, jonne tuli yksi kirkkaankeltainen seinä. Tällä hetkellä huone toimii romuvarastona ja pyykinkuivatushuoneena. Mitäs mieltä olette keltaisesta? Me ollaan tyytyväisiä. :) Sävykin sattui onneksi mieleinen!
Välillä pitää tietenkin pitää myös taukoa ja nautiskella vapaapäivästä. Aamulla kävin lähikirkossa avustamassa jumalanpalveluksessa. Pete ei eilisen Helsingin reissun jälkeen jaksanut osallistua, mutta minä sain henkistä ravintoa juuri tarvittavan määrän! Liturgina oli sattumalta oma kastepappini, jota en kyseisen tapahtuman jälkeen ollut koskaan tavannut. Mainitsin asiasta hänelle ja, uskomatonta, mutta totta, hän muisti minut ja kastetilaisuuteni pienintäkin yksityiskohtaa myöten! Tuli jälleen hyvä mieli Kuopioon muuton suhteen. Täällä on juureni ja vain täällä minulle voi tapahtua jotain vastaavaa.
Loppuun vielä kuva meidän tämänhetkisestä asumismuodostamme:
Tässä "yksiössä" on pärjätty hyvin, mutta mitäs sitten kun olohuonekin menee remonttiin? Täytyy varmaan siirtää sohva ja telkkari keittiöön. :)
Aurinkoista päivää!

| Pete tulevan makuuhuoneen kimpussa. |

| Kirkkokahvit. |
Loppuun vielä kuva meidän tämänhetkisestä asumismuodostamme:
Tässä "yksiössä" on pärjätty hyvin, mutta mitäs sitten kun olohuonekin menee remonttiin? Täytyy varmaan siirtää sohva ja telkkari keittiöön. :)
Aurinkoista päivää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)