perjantai 30. joulukuuta 2011

Joululoma kuvina

Meillä oli lyhyt, mutta ihana joululoma kotiseudulla.

Lähdössä bussiin.


Joululomafiiliksissä.

Pete taiteili joulupöytään tonttujen tossuja serveteistä.

Minä en taiteillut, vain poseerasin.

Uke.

Jouluaattolook.




Herkkuja!

Ruutupaidat taisivat olla in? :)

Enon luona oli kuusi, lapsia ja joulupukki.


Joulupäivänä matkustimme Tahkolle.




Rentoa yhdessäoloa.
Loma oli lyhyt, mutta ennätimme näkemään kaikkia perheenjäseniä. Kaverit jäivät tällä kertaa kakkosiksi. Tänään suuntaamme uudelleen Kuopioon, tällä kertaa uuden vuoden viettoon. Tämä reissu taitaa sitten olla kaveririkkaampi.

Hyvää vuoden vaihdetta!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulutauko

Olen viime päivinä löytänyt kovin vähän inspiraatiota blogin kirjoittamiseen. Osaksi syy on siinä, että meidän elämä on hyvin seesteistä eli mitään räväkkää jutun aihetta on vaikea keksiä. Toiseksi syynä on yksinkertaisesti tuo pimeys ja minun surkea kamerani. Kaikki kuvat ovat surkeita, enkä haluaisi lisätä niistä yhtäkään tänne. Kolmas syy on, ettei pukeutuminen ja kauneusjutut kiinnosta tällä hetkellä pätkääkään, joten siitäkään ei inspiraatiota/kuvia synny.

Ajattelin, että parin viikon blogihiljaisuus olisi nyt poikaa. Eipähän tarvitse ottaa paineita kuvaamisesta pimeässä. Katsotaan sitten tammikuussa tilannetta uudelleen.


Kaunista ja rauhallista joulunaikaa kaikille! :) Me lähdemme aatonaattona sukulaisiin Kuopioon ja Nilsiään ja palaamme väliviikoksi kotiin. Kunpa tulisi valkoinen joulu! <3

perjantai 16. joulukuuta 2011

Pikkujoulut

Viiden naisen pikkujoulut tiistaina eivät ihan sujuneet suunnitelmien mukaan, kun kaikkein pienin naisista säikähti mekkaloivaa pikkujoulukansaa pahan päiväisesti. Onneksi lahjat saatiin kuitenkin vaihdettua ennen kuin kaksi joukosta joutui poistumaan kotioloihin rauhoittumaan. :) Yhtä mukava kuin aina oli jutustella ja vaihtaa pieniä joululahjoja. Itse sain todella mieluisen pokkarin, josta kirja-arvostelua varmasti luvassa loman jälkeen.





Eilen oli osaltani syksyn viimeinen tentti, joka meni ihan hyvin, eli hyvillä mielillä ollaan ja tismalleen aikataulussa! Enää pari tenttiä ensi vuonna ja se isoin nakki jäljellä. Joululomaa en pidemmin aikonut tänä vuonna viettää, vaan yritän pakertaa gradun kimpussa myös välipäivät.

Tänään pystyin olemaan avuksi ystävälle kun olin Saaran kanssa pari tuntia aamulla, jotta äitinsä pääsi tenttiin. Meillä menikin oikein hyvin, vaikka vähän totisissa meiningeissä mentiin. Hymyt sain vasta kun äiti tuli takaisin. :)



Nyt jonkin aikaa töitä ja sitten voi alkaa valmistautumaan illan kekkereihin. Kaverilla on kolmikymppiset ja näin ollen minä lähden pitkästä aikaa juhlimaan! Toivottavasti ei huomenna kovasti pää ole kipeä.

Mukavaa viikonloppua ja joulunodotusta! (Miten joulu muka voi olla jo viikon päästä?!)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Yksi letti



Tänään olen viettänyt kotipäivää tarkoituksenani tehdä kouluhommia, mutta koko päivä on mennyt ihan muissa puuhissa. Pyykkiä oli kertynyt korit täyteen, tiskiallas täynnä likaisia astioita, makaronilaatikko ja voisarvet kokattava, hieman laitettava paikkoja järjestykseen. Ihan kiva päivä, en valita. Luntakin sataa kauniisti. Jäi ne kouluhommat sitten kakkosiksi. :)


Illalla on onneksi piristyksenä oma pieni pikkujoulu. Viisi tyttöä, herkut, secret santa ja rupattelua kaikessa rauhassa. Ne olisivat sitten ensimmäiset ja viimeiset pikkujouluni tältä vuodelta. Sanokaa tylsäksi, mutta juuri nyt en muunlaisia olisi kaivannutkaan. Eilen oli ainejärjestömme pikkujoulut, mutta tänä vuonna jäin mieluummin kotiin. Fideksen porukka on viidessä ja puolessa vuodessa vaihtunut sen verran paljon, että juurikaan tuttuja ei enää bileissä pyöri, joten parempi alkaa jo jättäytymään suosiolla ulkopuolelle. Aika aikaa kutakin. :)


Ei tänne sen kummempaa! Taidan tästä mennä tiskaamaan... Ihana arki! :)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Ikuinen blondi?

Mulla on jälleen kerran hiusongelma. Olen lähes aina ollut blondi ja nauttinut blondina olemisesta, mutta viime aikoina on tullut mieleeni, että olisiko tummemmalla tukalla vaihteeksi kivempaa. Tummanruskea tuskin sopisi minulle, mutta jos pyrkisin lähestymään, niin kovin muodikkaasti, omaa tukanväriäni. En halua maantien väristä tukkaa, mutta joku vaaleanruskea, hunajainen voisi olla kiva.

Vai pitäisikö yhä tavoitella hunajapupublondia? :D Otsatukalla vai ilman?





PS. Tiedän, pienet ongelmat elämässä jne. Ongelmia ne on pienetkin ongelmat! :)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kandikahvit ja muita viikonlopun kuulumisia


Viikonloppuna en kantanut kameraa mukana missään, joten kuvasaldo on nolla. Joulufiilistä pyrittiin metsästämään erinäisistä paikoista ja parhaiten se löytyi, tietenkin sattumalta, alakouluikäisten tonttuesityksestä  taitokorttelin pihalta. Ihan tuli tippa linssiin kun näki tyttöjen riemun omasta esityksestään ja tulevasta joulusta. Kaikki ohjelmanumerot eivät onnistuneet suunnitelmien mukaan, mutta tytöt laittoivat vain uutta putkeen!

Onneksi myöskään perinteinen kauneimmat joululaulut eivät tuottaneet pettymystä, vaan oli ihana rauhoittua rakkaiden joululaulujen äärelle. Huomasin tosin, että eniten lauluista sain irti kun pidin oman suuni kiinni ja vain kuuntelin. Kyllä se joulu sieltä tulee ja varmasti meidät kaikki löytää!

Kuvat ovat perjantailta, jolloin joimme Peten kanssa kotosalla kandikahvit. Weboodiin oli tupsahtanut merkintä "Teologian kandidaatti" ja vaikka saavutus tuli noin kaksi vuotta suunniteltua myöhemmin, lämmitti se silti mieltä kovasti. Ehkä kesällä suoritusotteessa näkyisi jo se toinen, hieman merkittävämpi saavutus. Askel kerrallaan. Suuresti iloa toi myös pieni heräteostos eli joulunvärinen kukkaruukku ja nupullaan oleva amaryllis. Viime vuonna amarylliksemme heitti veivit ja kupsahti pöydälle jo ennen kukkimistaan, joten tänä vuonna toivon parempaa menestystä.


Paljon muutakin ehdimme viikonlopun aikana touhuta. Kävimme lähetysmyyjäisissä ja kaupungilla hankkimassa muutamat pienet joululahjat sekä ystävän kutsusta saunomassa puusaunassa. Ihanat löylyt! Nyt on sopivasti rentoutunut olo ja jaksaa ottaa viikon haasteet vastaan.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Joku Raja!


Tämä viikko ei ole ollut niitä parhaimpia. Mitään isoa ei ole tapahtunut, mutta kokonaiskuvaksi jäi riitely, kotona kökkiminen ja pimeys. Ulkona on pimeää koko ajan. Hae siinä sitten joulumieltä. Onneksi on ystäviä ja ihana mies, joten monet solmut ovat auenneet lukuisien keskustelujen kautta. Olen todellinen keskustelijaihminen ärsyttävyyteen asti. Jos minua vaivaa jokin asia, haluan puhua siitä niin pitkään kuin se aukeaa. Toiset kutsuvat tätä piirrettä jankkaamiseksi, mutta minun kohdallani ja meidän parisuhteessamme se toimii. Aina ne solmut jankkaamisen jälkeen aukeaa.

Eilen tajusin myös sen, että suurin virhe tähän pimeään vuodenaikaan on jäädä kotiin kökkimään ilman sosiaalista elämää. Pitäisi aina jaksaa raahautua yliopistolle hommiin vaikka hommat saattaisivat sujua näennäisesti helpommin kotioloissa. Hermot menee, jos viettää kaikki päivät yksin kotona gradun kanssa ja illat kahdestaan Peten kanssa. Tulipahan tilitys! Lumitilanteeseenkin ilmeisesti on tulossa korjaus viikonloppuna, joten kyllä se tästä!  :)

Alkuviikosta pakenin harmaata arkea romaanin maailmaan niin lahjakkaasti, että luin Riikka Pulkkisen esikoisteoksen Raja kahdessa päivässä (nopea tahti minulle). Ehkä ahmaisin kirjan nopeasti myös siksi, että se oli todella hyvä. Monella tapaa samanlainen kuin Pulkkisen toinen teos Totta, mutta mielestäni hieman kevyempi lukukokemus. Romaanissa kulkee kaksi tarinaa päällekäin, joista toinen käsittelee opettajan ja lukiolaistytön suhdetta ja toinen aviovaimoa, jonka mies sairastaa pitkälle edennyttä muistisairautta. Pulkkisella on mielestäni erityistaito eläytyä kaikkiin romaanin rooleihin erittäin todellisesti, ilman syyllistävää otetta. Suosittelen!


Keskiviikkona yritimme hakea joulutunnelmaa Fideksen puurojuhlasta ylläolevassa asussa, mutta tavoite jäi hieman puolitiehen. Lyhyen gallupin perusteella joulufiilistä etsivät muutkin tänä vuonna epätoivoisemmin kuin viime vuonna. Johtuisikohan sitten tuosta lumettomuudesta. Viikonloppuna etsinnät jatkuvat lauantaina joulumyyjäisissä ja sunnuntaina kauneimmissa joululauluissa.


Eräs juttu josta en suostu ottamaan paineita on joululahjat. Lahjojen osto on minulle ollut aina kiva juttu ja aion sen jatkossakin sellaisena säilyttää. Secret santa tosin auttaa asiaa kun lahjoja ei ole tarvetta hankkia jokaiselle.

Joulun tunnelmaa viikonloppuihinne!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Meikkiasiaa

Itse en yleensä jaksa lukea blogeista muiden tuotevinkkejä meikkauksen suhteen, koska en usko, että menisin jonkun bloggaajan suosituksesta kauppaan ja ostaisin hänen mielestään ihanaa tuotetta. Nyt olen kuitenkin löytänyt niin ihanan meikkivoiteen pitkällisen etsinnän jälkeen, että haluan esitellä sen!


Kyseessä on Cliniquen anti-blemish solutions. Meikkivoide ei ole edullisimmasta päästä, mutta sulautuu iholle täydellisesti hetkessä. Tuote on kevyt, mutta peittää mielestäni tarpeeksi. Oman kappaleen löysin lentokentän tax free -myymälästä lähes puoleen hintaan, mutta oikea hinta lienee jossain 40 ja 50 euron välissä. Samalla kertaa ostin Cliniquelta lisäksi luomivärin, joka on myös oikein hyvä ja kestävä.


Jos joku kaipaa uutta meikkivoidetta, niin suosittelen tätä!

Omat itsenäisyyspäivän juhlat




Eilen oli pitkästä aikaa mahdollisuus laittautua oikein hienoksi ja minähän otin siitä ilon irti! Olimme sopineet ystävien kanssa, että juhlistamme itsenäisyyspäivää porukalla juhlan arvon mukaan, hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Isäntäpari oli panostanut vielä extraa ja suunnitelleet sekä hienon maljapuheen, että ohjelmanumeroksi Suomi-tietokilpailun. Ilta kului seurustellessa ja linnan juhlia katsellessa (lue: asuja arvostellessa). Kiitokset vielä kaikille mukavasta illasta! :)





Kamerani on auttamattoman huono vähässä valossa, joten järkeviä kuvia ei illalta ollut. Pitää kuitenkin laittaa yksi kuva Petestä, koska hän oli niin komea ja teemaan sopiva sinivalkoisissa väreissä.
 

Tänään menemme teologien perinteiseen puurojuhlaan katsomaan millaisen juhlan ainejärjestön hallitus on tänä vuonna järjestänyt. Yleensä ohjelmaan kuuluu joululauluja, riisipuuroa, huumoria ja mukavaa yhdessäoloa. Siis leppoisaa virittäytymistä joulun tunnelmaan.

Linnan juhlien kauneimmat

Eilen olimme viettämässä itsenäisyyspäivän iltaa ystävien luona ja todella onnistunut ilta olikin! Siitä toivottavasti kuvia lisää myöhemmin. Nyt halusin tulla kertomaan omat suosikkini linnan juhlien asuista. Tiedän, etteivät asut ole juhlien tärkein asia, mutta en mahda sille mitään, että minua ne kovasti kiinnostavat! Tänä vuonna ei mielestäni ollut montakaan todella henkeäsalpaavaa pukua linnassa, mutta toisaalta ei myöskään aivan karmeita virityksiä.

Suosikeikseni nousi Riikka Mannerin ja Lisa Sounion puvut. Kummatkin klassisia ja tyylikkäitä sekä täydellisesti istuvia.



Sounion puvusta olisin itse jättänyt vihreän Suomen kartan pois.

En lämmennyt Jenni Vartiaisen asulle, vaikka hänet linnan juhlien kuningattareksi äänestettiin. Jennin kampaus oli tosin upea! Upea oli myös Mirella Koullias ja hänen pukunsa, mutta hän nyt varmaan näyttäisi upealta asussa kuin asussa.


Kuka oli teidän suosikkinne? :)