Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Meidän näköinen keittiö

Muutama kuva keittiöstämme. Maailman kaunein se ei ole, mutta ihan hyvä vetimien vaihdon jälkeen. Jostain syystä kyseisessä huoneessa on aika kiva tunnelma. Ehkä se johtuu siitä, että heti kun aurinko paistaa, valo täyttää keittiön.



Huonekalut ovat tyylillemme uskollisesti sekalaista sorttia. Pöytä on Peten vuosia sitten tekemä. Muuten aivan ihana, mutta kannesta kulunut rumasti. Pinnatuolit Pete on löytänyt kirppikseltä. Vanhemmat tuolit on minun isovanhempien mökiltä melko huonossa kunnossa löytyneet, mutta puusepän käsissä uuden elämän saaneet. Tähän asuntoon muuttaessamme vaihdoin tuoleihin kankaan vaaleaan raidalliseen. Valkoinen jakkara on Peten äitipuolen lapsuuskodista.




Laskosverho on lapsuuskodistani, minun vanhasta huoneesta. Se on ollut vuosia varastossa, mutta saatiin se onneksi sieltä nyt käyttöön. Vanhan komuutin tilasin pari vuotta sitten huuto.netin kautta ja naulakko löytyi tänä keväänä eräästä vanhantavaran kaupasta. Ruokapöydän päällä oleva lamppu on tietysti Peten käsialaa. Kyseessä on vanha maitosuppilo, josta sai hauskan valaisimen.



Aiemmin meillä oli usein Peten kanssa erimielisyyksiä sisustuksen suhteen, mutta nykyään tyylimme on lähentyneet toisiaan. Minun rakkaus vanhoja huonekaluja kohtaan plus Peten tuunailut ja hauskat yksityiskohdat ovat sisustuksemme kulmakiviä. Lopputulos on erikoinen, mutta ihan meidän näköinen.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Maailman kaunein lamppu

Olemme löytäneet maailman kauneimman yöpöydän lampun. Se on vanha, kierrätetty, turkoosi, täydellinen.




 Joensuulaisesta vanhantavarankaupasta toimme kotiin muutakin, mutta niistä lisää myöhemmin. :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Meidän makkari

Makuuhuone on nyt lähes valmis, joten olisi aika julkaista muutama kuva. Mattoja ei vielä ole lattialla (lattia on todella ruma yök) ja muutamat valokuvat puuttuvat seinältä, mutta aika kivannäköinen huone siitä tuli.






Makkari oli hieman vaikea sisustaa muotonsa takia, joten laitoimme Peten tekemän stereo-kaapin sängyn jalkopäähän. Siihen on kiva laskea illalla päiväpeitto. (Ja yleensä siitä löytyy tietenkin myös hirmuinen kasa muita vaatteita..) Kaikki muut kalusteet ovat samat kuin edellisen kodin makuuhuoneessa.: isovanhempieni yöpöydät, vanha ovi sängynpäätynä, Peten tuunaamat lamput ja naulakko.

Vielä ajattelin tehdä seinälle valokuvakollaasin vanhoista ja uusista kuvista. Ehkä joku hyllykin olisi kiva?

Toinen makuuhuoneemme on vielä aivan järkyttävä kaaos. Eilen kun aloimme purkamaan laatikoita sieltä ja yritimme saada huonetta hieman tyhjemmäksi, niin tuli vain paha mieli. Aiemmin yksi huone oli rojula, mutta nyt koko kämppä on sekaisin. Huomaa miten paljon niissä pahvilaatikoissa olevia tavaroita oikeasti tarvitsee. Ei ole ollut viikkoihin tippaakaan ikävä! Ihan turhaa roinaa ihminen mukanaan kantaa.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Happy bday to me!

A Year Older and not a Penny Richer! (suom. vuotta vanhempi eikä penniäkään rikkaampi)

Vaikka joskus vanhenemisen suhteen tuntuukin juuri tuolta, niin onneksi se ei ihan pidä paikkaansa. Kukkaro ei ole viime vuodesta täyttynyt lainkaan, mutta rikkaampi olen silti monella tapaa! :) Välillä pukkaa pahemmanlaatuista ikäkriisiä tässä huiman 26-vuoden kynnyksellä (se on jo melkein 30!), mutta liittyy vanhenemiseen paljon kivaakin. Tänään keskitytään niihin hyviin asioihin. En missään nimessä haluaisi olla enää parikymppinen tytönheitukka monenlaisine epävarmuuksineni. Tietenkin epävarmuuksia löytyy yhä, mutta monella tapaa koen, että uskallan nykyään elää enemmän sellaista elämää kuin todella haluan.

Merkittävän rajapyykin kunniaksi ostin itselleni synttärilahjan! Löysin Carlsonin alennusmyynneistä Aarikan suloisen talouspaperitelineen.


Toisenkin lahjan sain jo etukäteen, kun Pete osti minulle ihanan vanhan prinsessatuolin. Tuoli on vielä alkuperäislookissaan, mutta Peten on tarkoitus tuunata siitä mintunvihreä unelma. Myös istuinkangas lähtee luultavasti vaihtoon. Love it!


Synttäreitä en ole vuosiin osannut juhlia. Tänäkin vuonna juhlat jäävät väliin, mitä nyt isä ja äiti tulevat illalla kahville. Keskiviikkona keitän sit (pyynnöstä) synttärikahvit parille kaverille. Tällöin pääosassa taitaa kuitenkin olla toistemme tapaaminen ylipäätään.

26 kuulostaa paljon vanhemmalta kuin 25! Onneksi ikä on vain numeroita. (Tosin olo ei viime aikoina muutenkaan ole ollut noita lukuja nuorempi...) Kaikesta huolimatta, hyvää syntymäpäivää minulle! :)

torstai 16. helmikuuta 2012

Hang it all






Need I say more?

Haaveilen Eamesin Hang it all -naulakosta, mutta hinta on sen verran suolainen (yli 300 euroa), että ehkä ensi elämässä. Aloin kartoittamaan millaisia vastaavanlaisia naulakoita nettikaupoista löytyy.

http://www.surpriseme.fi/epages/OVK.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/04082009-151028/Products/CN320
Tällaisen Saturnus-merkkisen naulakon löysin ja se kustantaisi 15,90 euroa. Leveys on vain 34 cm eli tarvitsisimme näitä kaksi kappaletta.

http://www.seitashop.fi/varikas-naulakko-p-835.html?manufacturers_id=6
Hieman kalliimpi olisi Seita-shopista löytämäni naulakko hintaan 37,90 euroa. Hyvä puoli tässä on, että se on tarpeeksi iso (60cm).

On kiva haaveilla designista, mutta todellisuudessa pidän siitä, että kotona on kirppislöytöjä ja kotikutoisia ideoita. Ja ideoita minulla ainakin riittää! ;) Eksyin eilen myös Finlaysonin nettisivuille ja mitä ihania tekstiilejä sieltä löytyikään. Haaveilu on hauskaa!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Retrolamppu ja muita viikonlopun kuulumisia


Viikonloppu on mennyt ihan hujauksessa. Onneksi olo on levännyt, joten uuden viikon haasteet ollaan valmiita ottamaan vastaan. Kurkku vaan meinaa olla kipeä. Toivon, etten tule kipeäksi pahimmoilleen pakkausrumban keskelle.

Tällaisen ihanan retrolampun löysimme lukuvaloksi! Joensuun Prismalla sijaitsevassa antiikkiliikkeessä on menossa poistomyynti ja kaikki on -50 %. Miten iloiseksi edullinen (ja tarpeellinen) sisustuslöytö voikaan ihmisen tehdä! Ja enkös juuri huudellut niiden iloisten värien perään. ;)


Ihana oli myös saada mies viikonlopuksi kotiin. Oltiin vaan rennosti ja sylikkäin lähes koko aika. No käytiin me sentään lauantaina paikallisessa ulkoilmatapahtumassa katsomassa ampumahiihdon maailmancupin palkintojenjako ja Asan keikka. Ihastuin vähän kyseiseen muusikkoon ja voisin kuvitella meneväni hänen keikalleen toistekin. Jatkettiin iltaa vielä ystävien luokse pannarille. Joensuun ihanimpia puolia on kaikki hauskat ilmaistapahtumat, jonne suuntaa koko kaupunki. Eilen tosin taisi pakkanen hieman verottaa osallistujamäärää.


Tänään ollaan lähinnä pakkailtu ja lötköilty. Tarkoituksena oli lähteä katsomaan ampumahiihtoa Kontiolahdelle, mutta koska on hieman puolikuntoinen olo, en uskalla lähteä hillumaan. Peten täytyy jo tänään matkustaa takaisin Kuopioon, nyyh. Tämä kaukosuhde ei onneksi kestä enää kuin kaksi viikkoa.


Toivottavasti muillakin on ollut kiva viikonvaihde ja paljon energiaa ensi viikolle.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Värikäs lipasto

Tuleva asuntomme on 20 neliön (ja yhden makuuhuoneen) verran isompi kuin nykyinen, joten olen alkanut miettiä, miten huonekalumme riittävät. Muistin, että vanha, jo varastoon hylkäämäni lipasto olisi hyvä lisä sisustukseen. Väritykseltään (tammenvärinen kansi, kuultovalkea runko) se ei enää miellytä, mutta pienenä kevätprojektina voisin maalata lipastosta mieleisen! Valkoinen olisi varma valinta, mutta paljon houkuttelee myös kirkkaat värit.

Eniten olen pyöritellyt päässäni niinkin räväkkää väriä kuin keltainen. Alla olevan kokonaisuuden löysin kivasta käsityö- ja sisustusblogista (osoite kuvan alla).

Kuva: http://thebrisingamen.blogspot.com/
Toinen mieleinen värivaihtoehto olisi joku sävy sinisen ja vihreän väliltä. Epäilen vain, että juuri haluamaani sävyä ei löydy maalikaupasta valmiina sekoituksena.

Kuva: http://www.olivialehti.fi/Blogit/Nelliinanvaatehuone/tabid/345/Post/6979/Default.aspx

Jos haluaisi pelata varman päälle, pitäisi valita valkoinen maali. Valkoista lipastoa voisi piristää hauskoilla ja värikkäillä nupeilla.

Kuva: http://elamanonnenhippusia.blogspot.com/2011/10/lipasto-tuunattuna.html
Jään vielä muutamaksi viikoksi suunnittelemaan projektiani, koska haluan ensin nähdä lipaston oikealla paikalla uudessa kodissa. Jos ja kun projekti etenee, tulee varmasti ennen-jälkeen-kuvat.

Tänään tulee Pete kotiin väsyneenä ensimmäisen työviikon jälkeen. Kuulemma kaikki on mennyt hyvin, mutta äänensävystä päättelin, että uudet haasteet töissä ja asuntostressi on tainneet viedä mehut miehestä. Aion olla viikonloppuna oikea kodinhengetär ja antaa miehen kerrankin vain olla. Saa nähdä malttaako hän.

Leppoisaa viikonloppua itse kullekin! :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Ikean kankaat

Olen nyt jumissa tässä aiheessa "värikkäät sisustustyynyt", pahoittelen. Löysin Ikean sivuilta todella edullisia ja söpöjä kankaita, joista tulisi ihania tyynyjä! Katsokaa vaikka itse! Toinen edullinen vaihtoehto on tietenkin etsiä kauniita kankaita kirppareilta, mutta se on aina tuurista kiinni. Nämä Ikean kankaat ovat kaikki 5,95 e/metri eli sopii myös pienelle budjetille!


 Minulla on ollut aina hieman kaksijakoinen suhtautuminen Ikeaan. En pidä siitä, että edullista tavaraa myyvänä ketjuna, laatu ei kaikissa tuotteissa ole korkea. Toisaalta, hieman hintavammat (mutta muihin liikkeisiin nähden silti edulliset) tuotteet ovat mielestäni hyvinkin kestäviä ja laadukkaita. Itse haluan ajatella myös ekologista puolta ostoksissani, minkä vuoksi ostan huonekaluja pääasiassa käytettyinä tai hyvälaatuisina.

Kuopioon on tulossa Ikea ensi kesänä ja tulen varmasti asioimaan siellä tarvittaessa. Pidän kovasti merkin monipuolisuudesta ja ajankohtaisuudesta. Myös edulliset hinnat ovat opiskelijalle mieleen. Täytyy vain olla tarkkana, ettei tule ostettua kertakäyttötavaraa. Onkohan Ikean kankaat tarpeeksi laadukkaita sisustustyynyihin?



 Sisustusasioista asuntoasioihin. Olen menossa tänään Kuopioon katsomaan varaamaamme vuokra-asuntoa. Teimme virheen kun sovimme ottavamme asunnon ilman käymistä paikan päällä, pelkän videon perusteella. Nyt Pete viestittää Kuopiosta ettei kämppä ole niin kivassa kunnossa kuin oletimme. Kuopiossa voimme yhdessä katsella asuntoa ja miettiä rauhassa vaihtoehtoja. Jospa siitä saisi pienellä kunnostuksella viihtyisän.

Olemme molemmat kotikeskeisiä ihmisiä ja haluamme, että koti on mieleinen. Onneksi omat huonekalut ja tekstiilit tekevät jo paljon. Pitäkää peukut pystyssä, että asuntoasiat järjestyvät! Olisi todella työlästä lähteä etsimään ihan uutta vuokra-asuntoa Kuopion hinnakkailta markkinoilta.
Erityisesti ihastuin tähän lintukankaaseen! (Evalotta)



Erilainen viikko siis tiedossa. Huomenna yritän tehdä gradua Kuopion yliopistolla. Hauska päästä näkemään millaiset gradutilat siellä on. Palaan Joensuuhun ja blogin pariin luultavasti vasta parin päivän päästä.

Mukavaa viikkoa!

perjantai 3. helmikuuta 2012

Värejä, värejä!


Pää on tällä viikolla ollut hieman sekaisin useammastakin syystä, joten ainoa asia mistä saan selkeitä postauksia aikaiseksi, on sisustusjutut. Tämähän on onneksi minun oma blogini, joten voin kirjoittaa mistä ikinä mieleni halajaa! :) (Se viimeinen matkustuspostaus kuitenkin tulossa vielä illalla.)

Tällä hetkellä kevätmieleni ajattelee vain värejä, värejä ja värejä! Olin jo hieman salaa suunnitellut jotain uusia hankintoja uuteen kotiin, mutta tänään totuus iski vasten kasvoja kun selvisi, että joudumme maksamaan kahden kuukauden takuuvuokran oletetun yhden kuukauden sijaan. Jää hankinnat hommaamatta tältä erää, mutta ei hätä ole tämännäköinen! Nyt haaveilen uusista sisustustyynyistä, joita voi löytää hyvinkin edullisesti. Eikö ole ihania? :)



Nämä kyseiset yksilöt ovat verkkokaupasta Svenskt Tenn, jossa hinnat pyörivät huimissa luvuissa (n. 100 e per tyyny). Aivan ihana kauppa joka tapauksessa on kyseessä ja toimii hyvänä inspiraationlähteenä!



Tekstiilit ovat mielestäni kiva tapa tuoda värejä kotiin, koska ne voi suhteellisen helposti vaihtaa vuodenaikojen ja mielialan mukaan hillitympiin. Toisaalta, ihana väripilkku olisi myös joku todella värikäs huonekalu, vai mitä mieltä olette tästä:

Iloista viikonloppua kaikille! Meidän viikonloppuun kuuluu ainakin perhokerhoa (Pete), kuntosalia (minä), siivousta, pakkausta ja vieraita Kuopiosta. Eikä unohdeta tärkeintä (?): jännitysnäytelmä sunnuntai-iltana! Muistakaahan käydä äänestämässä! :)

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Olohuoneinspistä

Nyt sisustusinspisjuttuja tulee enemmänkin. En mahda itselleni mitään kun ajatukset pyörivät näissä teemoissa. Samalla saan laitettua tänne blogiin muistiin kivoja ideoita mitä voin tulevaisuudessa hyödyntää. Meidän tulevassa asunnossamme on noin puolet pienempi olohuone kuin nykyisessä, mikä aiheuttaa minulle hieman harmaita hiuksia. Kuinka saan huoneen viihtyisäksi, mutta silti säilytettyä ilmavan tunnelman? Pete lupasi laittaa olohuoneeseen myös uuden tapetin jos vuokraisäntä on myöntyväinen idealle. Pidän kovasti värikkäistä seinistä, mutta pieneen huoneeseen ei kannata tuoda tummia värejä. Alla muutamia ideoita seinän väriin ja pienen olohuoneen sisustukseen.

Beige seinä?

Vihreä?

Kuviotapetti ei tällä hetkellä iske eniten.

Luonnonvalkoinen?


Vaalea liila? :)
Pitää ehkä hillitä itseä vielä seinän värin suhteen siihen asti kun saadaan tuomio vuokraisännältä. Jostain syystä jopa keltainen seinä houkuttelisi!

Loppuun vielä muutama superkaunis kuva Skönahemin inspiraatio-olohuoneista. Muut kuvat Googlen kuvahaulla.







Vaikka Joensuussa pakkanen paukkuu huimissa lukemissa, nautin kovasti kevätauringon paisteesta! Herätessäkään ei ole enää pilkkopimeää. Ihanaa! <3