maanantai 30. toukokuuta 2011

Mikä viikonloppu!

Nauratti kun luin uudestaan tuon perjantaina kirjoittamani postauksen. Ei ihan toteutunut mun suunnitelmat, vaan mulle oli järkätty polttarit!! :D Lauantai-aamu oli mielestäni ihan tavallinen: heräiltiin, käytiin Peten ja koiran kans lenkillä ja aamupala oli katettu pöytään, kunnes sain kokea elämäni järkytyksen ja minulle kiikutettiin kutsu omiin polttareihini! Päivä oli kaikinpuolin aivan täydellinen. Se sisälsi ennen kaikkea rakkaita ihmisiä, naurua ja ilonkyyneleitä. En olisi voinut toivoa ihanampaa päivää.

En ole saanut yhen yhtä valokuvaa vielä, mutta jotain sentään jäi:
Laitan ehkä myöhemmin lisää kuvia vielä tännekin.

Eilisilta ja tämä päivä on mennyt pakkaillessa. Karmea hommahan se muutto joka kerta on. Ei siitä pääse mihinkään. Kotonakin on todella viihtyisää...


Peten yrtit pääsee pian olohuoneen lattialta paratiisiin, eli lasitetulle parvekkeelle.

Väsynyt polttarisankari.
Huomenna olisi The Muuttopäivä ja ylihuomenna alkaa makuuhuoneen remontti. Ei nämä hommat onneksi lomallakaan pääse loppumaan. :) Ihana laittaa tavarat uudessa kotona siistiin järjestykseen ja rauhassa miettiä hyviä sisustusratkaisuja.

Palaan asiaan täällä blogin puolella varmaan vasta kun saamme netin uudessa kämpässä toimimaan!

perjantai 27. toukokuuta 2011

Kotiseutuviikonloppu luvassa

Tänään olisi lähtö Kuopioon viikonlopun viettoon. Huomenna mennään ystäväperheen tyttären valmistujaisjuhliin, mitä odotan kovasti, koska näkee kerralla paljon mukavia ihmisiä. Lisäksi olisi tarkoitus nähdä ystäviä muutenkin ja jos mummoloissa kävisi isovanhempia moikkaamassa. Sunnuntaina pitää melko aikaisin lähteä takaisin Joensuuhun, että kerettäis vielä vähän pakata laatikoita tiistaista muuttoa varten. On kyllä ihana muuttaa, ei voi muuta sanoa! Pakkaaminen on se raivostuttavin osuus, mutta tavaroiden purkaminen on sitten aika hauskaa onneksi.

Mun flunssa ei oo vielä ihan hellittänyt, mutta hieman parempi olo oli tänä aamuna. Selvisin tenttiinkin ja se meni ihan hyvin siihen nähden miten olin jaksanut lukea. Kumpa se menisi läpi niin voisi aloittaa kesäloman hyvillä mielin. En oikein voi uskoa, mutta minulla on ensi viikko täysin lomaa (jos sitä muuttoa ei lasketa..)! Jos Peten työtilanne sallii, niin voimme pitää jopa pari yhteistäkin lomapäivää. :) Mitähän sitä keksisi ajanvietettä. Tuntuu niin oudolta, ettei yhtäkkiä tarvitsekaan tehdä mitään kouluhommia. Jos aurinko paistaa niin saan kyllä aikani kulumaan vaikka vain rannalla makoillen. :)

Tämä viikko on ollut riitaisa ja huono kaikinpuolin. Toivottavasti viikonloppu ja ensi viikko menisi huomattavasti paremmissa merkeissä. Nyt on ainakin loistava fiilis! :)

Rentouttavaa viikonloppua! Palaan asiaan ehkä vasta muuton jälkeen.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Klassiset

Mulle kävi nyt klassiset. Harjoittelu ja stressi purkaantuu karmeena flunssana. Ei vois olla surkeempaa kuin olla kipeenä kesällä! Toivottavasti tää menis nopeesti ohi ja pääsis vähän nauttimaan tästä ajasta ennen kesätöitä.

Ei se auta muu kuin lähteä tenttikirjan kanssa sänkyyn potemaan.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Yllätysvapaapäivä

Heräsin eilen hyvissä ajoin lukemaan psykologian uusintatenttiin. Varsinainen tentti viime viikolla ei mennyt ihan putkeen, joten olin varma että uusinta on edessä. Ilo oli suuri kun päivällä huomasin, että olinkin päässyt tentin läpi! Ei haitannut edes, että olin lukenut muutaman tunnin ns. turhaan (eihän oppi koskaan ojaan mene). Tästä seurasi, että minulle tuli vapaapäivä, koska seuraavan tentin kirjat saan käsiini vasta tänään.




Ihana oli paistatella auringossa ja juoruilla ystävän kanssa. Iltapäivä ja ilta meni kyllä sitten pakatessa. Mä niin inhoan tätä keskeneräisyyttä minkä muuttopuuhat aiheuttaa. Tuntuu, että mitä enemmän pakkaat, sitä enemmän sotkuun kämppä menee. Vaikka laitat tavaroita laatikoihin, ne ajautuvat silti pitkin poikin lattioille ja pöydille. Ja tätä pitäisi kestää vielä viikko! Mietin jo pitäisikö makkarista tehdä varastohuone ja muuttaa sänky olohuoneeseen, mitä sitten yrittäisi pitää asuttavana. Taitaa olla turhan vaivalloinen idea ainakin Peten mielestä.

Loppuviikko pitäisi jaksaa puristaa tenttiinlukua, että viimeinenkin koitos menisi hyväksytysti läpi. Jos sen tentin saan suoritettua niin voin todella olla itsestäni ylpeä. Tänä vuonna olen tehnyt enemmän kouluhommia kuin minään muuna opiskeluvuonna! Hyvä minä!

Toivotaan aurinkoa vielä loppuviikollekin!

Summertime and living is easy

Viikonloppuna nautiskeltiin kesästä oikein olan takaa. Lauantaina pyörittiin kavereiden kanssa kaupungilla ja joku keksi lähteä ex tempore-piknikille. Ei siinä sitten muuta kuin vietnamilaiset ruoat torilta ja viinit Alkosta mukaan ja paistattelemaan. Kamera ei valitettavasti sattunut mukaan. Sunnuntaina oli onneksi kamerakin mukana kun lähdettiin Peten kans pyöräretkelle kavereiden luokse ja koirien kanssa lenkille. Sää ei olisi voinut olla ihanampi!





Ihoonkin tarttui vähän väriä! Tänä kesänä aion kylläkin olla entistä varovaisempi auringon suhteen. Pahimmat vauriot olen tosin varmaan aiheuttanut jo nuorempana, mutta siitä huolimatta. Minulla on reilun viikon päästä luomien poisto edessä ja se vähän pelottaa. Yksi luomi on hieman muuttanut ulkonäköään ja tilanne tutkitaan. Nämä asiat eivät ole leikinasioita! Olkaa muutkin varovaisia auringossa, mutta saa toki nautiskella turvallisesti. :)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Lettejä

Olen jo pitkään halunnut oppia tekemään erilaisia lettikampauksia, koska ne ovat minusta kauniita ja tuovat vaihtelua pitkän tukan laittamiseen. Olen kuitenkin todella huono tällaisessa väkräämisessä. Pikkuhiljaa olen sinnikkäästi alkanut testailemaan mihin asti sormeni vääntyvät ja olen jo havainnut jonkinlaista kehittymistä!


Tällaisen väkräyksen sain viime viikolla eräänä päivänä aikaiseksi. Lettikampaukset ovat omiaan varsinkin silloin, kun hiukset eivät ole enää ihan puhtaannäköiset tai juurikasvu paistaa. Aion harjoitella tätä alaa vielä lisää siistimmän lopputuloksen toivossa!

Tämä viikko olisi nyt viimeinen kouluviikko tältä keväältä. Torstaina ja perjantaina olisi vielä tentit ja sitten puolentoista viikon kesäloma. Tosi muutto osuu näille vapaille eli tuskin ihan lomailemaan pääsee. Ihanaa kuitenkin ettei sitten tarvitse enää stressata koulujuttuja, mutta ei vielä työjuttujakaan! Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä käymään Kuopiossa eräissä valmistujaisjuhlissa ja tapaamassa perhettä ja kavereita. Kumpa vain tämä aurinko jaksaisi meitä lämmittää mahdollisimman pitkään! :)

lauantai 21. toukokuuta 2011

The Reader

 Pakko on blogissakin hehkuttaa elokuvaa Lukija. Vangitseva, kaunis ja todella moniulotteinen tarina. Elokuvassa 16-vuotias poika alkaa suhteeseen häntä puolet vanhemman naisen kanssa, mutta tämä ei ole elokuvan varsinainen pääpointti. En halua paljastaa mitään yksityiskohtia jos joku päättää kyseisen leffan joku päivä katsoa.

 Naispääosan näytteli Kate Winslet, joka sai suorituksestaa myös Oscarin. En todellakaan ihmettele miksi, koska hän on pelottavan taitava tulkitsija. (Voiko näyttelijää sanoa tulkitsijaksi?) En ole koskaan pitänyt Winsletia ulkoisesti Hollywoodin miellyttävimpänä naisena, mutta todella hyvänä näyttelijänä kylläkin. Hän on mielestäni tarpeeksi tavallisen näköinen, mikä lisää hänen uskottavuuttaan monessa roolissa.
Kuvat lainattu.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Maalaisromantiikkaa

Olen nyt niin sisustusfiiliksissä kun muutto lähestyy, että ajattelin tehdä hieman laajemman sisustuspostauksen omasta tyylistäni. Opiskelijabudjetilla on vaikea saada juuri sellainen sisustus kuin haluaa, mutta pikkuhiljaa voi kerätä ihania huonekaluja. Tässä MTV3:n Tila-ohjelman sivuilta kerättyjä kuvia osiosta "Persoonallinen koti". Pidän ehdottomasti vanhasta maalaisromanttisesta tyylistä höystettynä modernilla vivahteella. Tämä tarkoittaa sitä, ettei koko koti ole vain vanhaa, vaan vanhat ja uudet huonekalut ovat sopusoinnussa keskenään. En pidä siitä, että koti on liian aseteltu. Kalusteet ja värit saavat olla tyyliltään hieman sekamelskassa, jolloin syntyy kodikas ja rento vaikutelma.

Ihania olohuoneita:





Unelmien tupakeittiöitä:

Mikä pöytä!





Ja sit vielä makuuhuoneita:



Mikä tyyli on teidän mielestänne paras? Onko liikaa maalaisromantiikkaa yhteen postaukseen? :)

maanantai 16. toukokuuta 2011

Tavoitemakuuhuone

Tulihan se maailmanmestaruus sieltä vihdoin!! Oli aivan mahtava ilta eilen ja mitä maaleja! HUH HUH! :D Välillä meinasi jo usko loppua kun Ruotsi vei peliä toisessa erässä niin vimmatusti, mutta onneksi Vehanen kesti ja piti Suomea pystyssä. Onhan tätä jo 16 vuotta odotettu. Olen tykännyt jääkiekosta aina ja kokenut vuosien varrella monta karvasta pettymystä mm-turnauksien vuoksi. Ihanaa, että Suomi vihdoin sai karistettua ikuisen häviäjän maineen harteiltaan ja tilalle tulee toivottavasti uusi voittamisen kulttuuri. Luulen kuitenkin, että se Laura 15-v olisi ollut tästä voitosta vielä hieman enemmän innoissaan kuin Laura 25-v! :D Onneksi pääsin tänään fiilistelemään ysiluokkalaisien tuntoja finaalinjälkeisenä päivänä. Ei olisi oikein tunnin aihe "kirkkovuosi" jaksanut niitä kiekkofaneja kiinnostaa... :D

Nyt kuitenkin sisustusaiheista postausta. Kuten olen jo aiemmin maininnut, me aiotaan Peten kanssa rempata uuden kämpän makkarista seinäpinnat. Samalla aion vaihtaa makuuhuoneemme värimaailmaa muutenkin. Tällä hetkellä meidän makkari on vahvasti vihreänsävyinen, mutta uudesta haluan valkoisen. Suunnitelmissa on, että seinistä tulisi valkoiset höystettynä yhdellä myyränvärisellä tummanpuhuvalla tehosteseinällä. Varmasti olisi varmempi valinta vaalea seinä, mutta haluan kokeilla jotain uutta. Tummaa seinää vasten valkoiset petivaatteet tulevat kauniisti esiin ja huone ei jää liian pliisuksi.

Vähän tähän tyyliin:



Aluksi huoneeseen ei tule verhoja lainkaan, mutta heti kun rahatilanteemme antaa myöten, hommaamme makkariin valkoiset verhot.

Tässä muutama hyvä vaihtoehto Marimekon kankaista:

Gingko.

Lumimarja.

Tukaani.
Viimeinen verhovaihtoehto olisi todella potentiaalinen, koska kuosista tulee 50-luvun fiilis. Makuuhuoneemme kaikki kalusteet ovat 1950-luvulta, joten kangas sitoisi huonekalut ja verhot hyvin yhteen. Olen aika innoissani!

Mukavaa viikkoa!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Toukoretki

Tänään oli aivan mahtava sää, vaikka aurinko ei vielä kunnolla lämmitäkään. Lähdettiin Peten kans jo aamupäivällä kalamarkkinoille ja Jokiasemalle hengailemaan. Kalamarkkinat oli yllättävän laajat, mutta sympaattiseen pikkukaupunkityyliin. Ostettiin voimuikkuja ja kauan kaivattua savolaista talkkunaa. Nam!

Kalamarkkinat satamassa.


Muikut! \o/

Peten taideteos "Istuva kissa".

Yritin poseerata nätisti.

Mut en jaksanutkaan. :)

Parasta oli kun löysin kaima-laivan!
Eilisistä Euroviisuista sen verran, että en ymmärtänyt tulosta alkuunkaan. En tykännyt yhdestäkään biisistä top-viitosessa ja oma suosikkini taisi jäädä viimeiseksi (Sveitsi). Oli silti hauska katsoa viisuja hyvässä seurassa ja kerrankin tuli valvottua melkein kahteen! Paratiisi-Oskari veti hienosti ja ei tarvinnut hävetä suomalaisuutta! Toivottavasti ei tarvitse hävetä illallakaan...jännittää!

Suomi-kynnet ja sisustussuunnittelua



 Halusin testata jotain uutta räväkän väristä kynsilakkaa ja ihastuin tähän Mavalan siniseen sävyyn. Heti piti laittaa kynnet suomivärillä MM-finaalin kunniaksi!

Tulevassa asunnossa saamme vuokranantajan piikkiin rempata makuuhuoneen eli repiä vanhat tapetit pois ja maalata seinät haluamallamme sävyllä. Eilen käytiin hakemassa maalisävylappuja kotiin tarkasteltavaksi. Valinta ei tosiaankaan ole niin helppo kuin etukäteen ajattelin! Meillä on tällähetkellä asunnossamme olohuoneessa tosi nätti vaaleanpunaiseen vivahtava beige seinä, jota ajattelin myös uuteen makuuhuoneeseen. Toisaalta haluaisin räväyttää tummalla tehosteseinällä. Haluaisin, että sängynpäätyseinä olisi siis tehostettu jollain värillä ja muut seinät valkoisia.

Tummaan seinään kävisi ihanasti valkoinen sänkypeitto ja valkoiset verhot. Onneksi tätä asiaa ei tarvitse muutamaan päivään ratkaista! Asia saa muhia alitajunnassa rauhassa jonkin aikaa. Laitan piakkoin esimerkkikuvia, jonka tyylisen makuuhuoneesta haluaisin.

Illalla olisi sitten varsinainen jännitysnäytelmä edessä! Toivottavasti suomi-kynnet siivittävät leijonat toiseen maailmanmestaruuteen! :)