Kahvilla

Arkeen palautuminen on tällä viikolla käynyt helpommin kuin pääsiäisen jälkeen. Olen saanut nyt aivan uuden innon gradun suhteen! En tiedä miten se on mahdollista. Ehkä kylässä käyneellä vertaisryhmällä oli asian kanssa jotain tekemistä tai sitten vain ihme on tapahtunut. No, iso työ on silti edessä, mutta pahin ahdistus on nyt taka-alalla.

Eilen kävin äidin kanssa hoitamassa asioita ja lounaalla kaupungilla. Äidin siirtyessä kampaajalle, pistäydyttiin Peten kanssa pitkästä aikaa kahdestaan kahville. Hauska oli aistia keskustan tunnelmaa arki-iltapäivänä. Pienen kauppakierroksen jälkeen tein myös aivan mahtavan löydön: ihana mekko alle puoleen hintaan kesän hääjuhliin.

Äiti tuli kampaajalta uuden ihanan kampauksen kanssa ja kyllä itsellenikin tuli kampaajakuume. Ehkä olisi jo taas korkea aika? :) Haaveilen aurinkoblondista kesätukasta... Pian täytyy aika varata, koska nykyistä kuontaloa on jo todella vaikea saada laitettua mitenkään nätisti. Opiskelijabudjetilla valittu väri on onneksi armelias myös juurikasvun kanssa ja lettikampaukset ja hätäponnari toimivat aina! :)

Tule jo kesä, aurinkotukka ja valmistuminen! Ei se elo onneksi pöllömpää odotellessakaan ole. :)

Kesä?

Nämä kuvat ovat valitettavasti otettu vuosi sitten, eivät tänään. Kevään eteneminen on ollut tänä vuonna hidasta ja aurinko tulisi todella tarpeeseen! Pete on tänä viikonloppuna perhomessuilla töissä ja minulle tulee Joensuusta ystäviä kylään. Aivan luksusta viettää laatuaikaa yhdessä! Olisin toivonut, että voisin esitellä heille Kuopiota kauneimmillaan auringonpaisteessa, mutta nyt saamme tyytyä vesisateeseen.

Tämä viikko on mennyt ihan hujauksessa. Paljon on ennätetty touhuta eikä vapaahetkiä ole juuri ollut. Kuopioon muuton jälkeen meidän elämämme rytmi on muuttunut melko paljon. Aluksi elämänmuutos vei mehut, mutta nykyään olo on virkeä ja jaksan sosiaalista elämää hyvin. Välillä on ihan omituinen olo jos on pari päivää ilman ystävien tai sukulaisten tapaamista. Olen aina viihtynyt enemmän seurassa kuin yksin, mutta on ne illan rauhalliset hetket yksin tai kahdestaan Peten kanssa todella arvokkaita. Tässä asiassa (niinkuin yleensä elämässä) kultainen keskitie taitaa olla paras.

Saa nähdä miten elo ensi viikosta lähtien alkaa sujumaan, koska nyt on koittanut se hetki, jolloin joudun erakoitumaan gradukammiooni. Tähän asti olen työskennellyt pääasiassa yliopistolla, koska tarvittava aineisto on ollut helppo kuljettaa muistitikulla. Nyt joudun käyttämään laajempaa aineistoa (myös paljon kirjoja), joten niiden raahaaminen koululle päivittäin olisi järjetöntä.

Kuopiolaiset, tervetuloa piristämään päivääni päiväkahvien muodossa! Nyt alkaa se rankin, mutta toivottavasti myös tuloksekkain vaihe. Vielä toivo itää, että gradu kesään mennessä valmistuisi.

Tyttöjen viikonloppuna ei graduja mietitä. Nautitaan toistemme seurasta, kirppistellään ja kahvitellaan kaupungilla sekä suunnataan baariin (kyllä, TAAS). :D

Hauskaa viikonloppua teille muillekin!

Angsti

Tämä viikko on ollut rankka, mutta ihana ja elämänmakuinen samalla. Olen kärsinyt flunssasta, pakkauspakosta ja luopumisen tuskasta. Olen itkenyt ja nauranut paljon, ilosta ja surusta.

Tiistaina olin rakkaan opiskelutoverini publiikissa kuuntelemassa hänen pitämäänsä valmistuvan opiskelijan puhetta. Rivissä itkimme hänen kauniille sanoilleen opintojen loppumisesta ja ystävyydestä. Miten saadut ihmissuhteet ovat olleet yliopistoajan suurin anti. Vaikka oli mahtavaa olla ystävän juhlassa, se oli samalla eräs konkreettinen hyvästien paikka. Tämä elämänvaihe, opiskeluelämä siihen kuuluvine ihmissuhteineen, alkaa olla tässä. Väkisinkin tulee itku.

Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että suren Kuopioon muuttoa. Muutto on kuitenkin asia, jota olen pitkään toivonut ja halunnut ja josta olen omalla tavallani iloinen. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti ja työntää negatiiviset ajatukset pois mielestäni. En ole halunnut valittaa liikaa. Tällä viikolla tuli sitten mitta täyteen. Annan itselleni luvan surra ja angstata. Luultavasti siten pääsen asiasta nopeammin yli. Ihmiset, nyt minulla on virallinen suruaika!

An End of an Era

Minulle käy selkeästi tämän blogin suhteen niin, että kun elämässäni todella tapahtuu jotain, en osaa kirjoittaa ajatuksiani auki. Nyt yritän hieman purkaa tuntojani. Kaikkea kivaa on siis tapahtumassa, koska jo pitempään haaveissa ollut muutto kotikaupunkiin on pian edessä. Liian pian, sanon minä! Pete muuttaa Kuopioon jo huomenna ja aloittaa työt uudessa työpaikassa maanantaina. Meillä on ollut tasan kaksi viikkoa aikaa tottua ajatukseen muutosta ja nyt se jo tulee!

Tiesin toki, että muutto Joensuusta on jossain vaiheessa edessä, koska minulla olisi melko huonot työmahdollisuudet täällä opintojen jälkeen. Jonkinlaista surutyötä kaupungista luopumiseen on tullut tehtyä jo hyvän aikaa. Joensuun jätän haikein, mutta iloisin mielin taakseni. Se asia, mitä täältä jään eniten kaipaamaan on kuitenkin hiljalleen syntynyt, minulle mieleinen, elämäntyyli ja -rytmi. Siihen kuuluu keskeisesti opintojen kautta syntynyt kiinteä ystäväpiiri. Minulla on täällä upeita naisia, jotka ovat tehneet elämästä Joensuussa kotoisaa, keskustelevaa, sosiaalista, älykästä ja hauskaa. Myös heidän miehistään ja pienestä Saara-tytöstä on tullut vähän kuin toinen perhe opiskelupaikkakunnalle.

Tietenkään en menetä muuton yhteydessä näitä ystäviä, mutta suren aikani erään elämänvaiheen loppua. Toisaalta, elämässä parasta on se, ettemme tiedä mitä sillä on meille tulevaisuudessa annettavana. Suhtaudun positiivisesti myös uuteen elämäämme Kuopiossa, uusiin rutiineihin ja uusiinvanhoihin ihmisiin siellä. Tiedän, hidasliikkeinen kun olen, että kestää hetken ennen kuin pääsen kiinni uuteen elämäntyyliin uudessa kodissa. Odotan kuitenkin jo innolla, että pääsen viettämään entistä enemmän aikaa vanhojen rakkaiden ystävien ja sukulaisten kanssa. Ehkä nohevoidun ja saan jossain vaiheessa jonkun ihan upouuden ystävän!

Joensuu ja lähes kuusi täällä viettämääni vuotta jää mieleeni pysyvästi. Ei sitä turhaan sanota, että opiskeluaika on ihmisen parasta aikaa! Noh, toivottavasti vielä jotain parempaa on tulossa, mutta voin sanoa, että olen ollut täällä hyvin onnellinen. :)

Joensuusta jään kaipaamaan: joen ranta, pitkäksi venyneet kahvitauot Humpalla, yliopiston kirjasto, Keskustan kävelykatu, taitokortteli, opiskelijaelämä, rakkaat ystävät, ex-tempore illanvietot, tapahtumat jonne saapuu koko Joensuu, Jokiasema, tasaisuus, itsenäisyys, nuoruus.

Kuopiossa ihanaa: vanhat ystävät, uudet haasteet, vanhemmat, isovanhemmat, tori, lihapiirakka, Vänäri, Valkeisenlampi, kahvilat, pyöräily, saunallinen asunto, mahdollisuus lähentyä uusiin ihmisiin, mökkeily, tuttuus, juuret.

Viime ajat ovat monella tapaa opettaneet minulle (jälleen kerran) sen, että elämää ei pidä suunnitella liikaa. Aina se "järkevin" vaihtoehto ei ole paras ja joskus pitää uskaltaa tehdä muutoksia. Aion ottaa tämän muuton siivittämänä hieman rennomman asenteen elämään ylipäänsä. Asioilla on tapana järjestyä. Onnellisuus on pitkälti asennekysymys. Elämä kantaa. Kliseitä, mutta niin totta!

Paluu graduarkeen

Olemme selviytyneet reissusta takaisin kotiin ja tänään koittaa paluu arkeen. Häämatka oli ihan mahtava ja saimme uusia kokemuksia roppakaupalla. Yritän laittaa jotain kuvia illalla tänne eli matkasta lisää sitten.


Olen nyt raahautunut yliopistolle ja yritän orientoitua graduun uudelleen. Reissussa en ajatellut koulujuttuja tipan vertaa (jes!), mutta sitäkin vaikeampi on nyt yrittää jatkaa siitä mihin jäin. Mikäs se olikaan se mun aihe? :P

Nyt homman nimi on joka tapauksessa se, että uusi vaihde on laitettava päälle ja ryhdyttävä hommiin vielä kovemmalla teholla kuin aiemmin. Mainitsin ennen reissua mahdollisista uusista elämänmuutoksista ja nyt niihin on tullut lopullinen varmuus. Jätämme pian Joensuun taaksemme ja muutamme takaisin kotiseudulle Kuopioon. Tästä olemme haaveilleet jo jonkin aikaa, mutta kun toive nyt konkretisoituu, ei se tunnu pelkästään kivalle. Muutto tulee liian nopealla tahdilla ja siihen liittyy paljon luopumista. Yksi luopuminen (monien muiden lisäksi) on yliopiston kirjasto ja graduvertaistukiryhmä. Nyt pitää vain yrittää tehdä todella ahkerasti töitä helmikuun ajan kun vielä olen täällä! Muistakaa ihmiset, be careful what you wish for, it might come true... :D


Todellisuudessa olen oikein onnellinen tulevasta muutosta, mutta sopeudun hitaasti muutoksiin, joten tarvitsen hieman aikaa totutteluun. Kuopiossa meitä odottaa vanhemmat, isovanhemmat ja monta ystävää. Uusia haasteitakin on tiedossa varsinkin Petelle kun hän aloittaa uudessa työpaikassa. Ehkä jonain päivänä minäkin siirryn työelämään (hui miten pelottava ajatus!). First things first: gradua olisi n. 80 sivua vielä kirjoittamatta. :D

Toivottavasti te olette voineet hyvin! :)

Puusepän vihkisormus

Meillä on ollut sellainen "ongelma", että Pete ei työnsä vuoksi voi pitää vihkisormusta. Puusepän hommissa sormus on jatkuvasti tiellä ja likaantuu. Hän on pitkiä aikoja ilman sormusta ja joskus viikonloppuisin muistaa pujottaa sen sormeensa. Minua ei sinänsä asia ole sen kummemmin haitannut. En koe, että vihkisormuksen käyttäjät olisivat sen sitoutuneempia liittoihinsa kuin, syystä tai toisesta, ilman sormusta liikkuvat aviopuolisot. Peteä asia oli kuitenkin mitä ilmeisemmin vaivannut, koska eräänä päivänä hän ilmoitti, että haluaa alkaa kantaa vihkisormustaan kaulanauhassa mukanaan. Söpö ajatus! :)

Pete osti kaupungilta tukevaa nahkanauhaa ja teki itselleen vihkikaulakorun. Sormus roikkuu nauhassa niin yksinkertaisella solmulla, että sen voi halutessaan (kuten viikonloppuisin) helposti ottaa pois ja laittaa nimettömään. Tällainen on siis puusepän vihkisormus!

Loppuun vielä hieman kuulumisia ja selitystä muutaman päivän blogihiljaisuudelle. Olen ollut todella ahkera gradun suhteen! Hyvä minä! Tällä hetkellä elämässäni pölyiset arkistot, vanhat sanomalehdet ja gradun kanssa hikoilu tulevat ensimmäisinä. Blogia päivittelen vapaahetkinä jos intoa riittää. :) Jotain kehitystä gradun suhteen on selvästi tapahtunut, koska odotan huomista lähes innolla, kun pääsen käymään läpi tällä viikolla haalimiani arkistoaineistoja. Minä ja gradu - kavereita sittenkin?

Arki rullaa taas

Alkuviikosta oli totaalista graduahditusta havaittavissa. Pahinta on pettymys itseen saamattomien päivien jälkeen. Tuli sitten ärjyttyä ihan väärille ihmisille, mutta onneksi lopulta katsottua myös peiliin. Pitäisi säilyttää positiivinen ja rento asenne, mutta samalla olla tiukka itselleen. Ei kai tästä projektista ilman kyyneleitä ole kukaan selvinnyt. Tilanteen kärjistymisessä oli se hyvä puoli, että sai hieman selkeytettyä päätä ja hommat ovat loppuviikon ajan edenneet ihan mukavasti! Olen oikein tyytyväinen itseeni nyt ja jopa kivalla tavalla väsynyt uurastuksesta. :)

Petellä on tänään vapaapäivä, joten minullakin on! :) Jaksaa taas ensi viikolla jatkaa hommia. Olen yrittänyt käyttää mahdollisimman vähän aikaa aamuisin laittautumiseen (ts. jää enemmän aikaa kirjastolla), mutta keskiviikkona innoistuin hieman. Pidän kiharoiden ja punaisten huulien yhdistelmästä. Tulee väkisinkin 50-luku mieleen. Mekko on ainoa hankintani alennusmyynneistä tänä vuonna. Kuva on hieman epäselvä, mutta kyseessä on kietaisumalli ja pituus polveen asti. Sopii hyvin myös kouluun.

Rentouttavaa pitkää viikonloppua! :)

Kandikahvit ja muita viikonlopun kuulumisia

Viikonloppuna en kantanut kameraa mukana missään, joten kuvasaldo on nolla. Joulufiilistä pyrittiin metsästämään erinäisistä paikoista ja parhaiten se löytyi, tietenkin sattumalta, alakouluikäisten tonttuesityksestä  taitokorttelin pihalta. Ihan tuli tippa linssiin kun näki tyttöjen riemun omasta esityksestään ja tulevasta joulusta. Kaikki ohjelmanumerot eivät onnistuneet suunnitelmien mukaan, mutta tytöt laittoivat vain uutta putkeen!

Onneksi myöskään perinteinen kauneimmat joululaulut eivät tuottaneet pettymystä, vaan oli ihana rauhoittua rakkaiden joululaulujen äärelle. Huomasin tosin, että eniten lauluista sain irti kun pidin oman suuni kiinni ja vain kuuntelin. Kyllä se joulu sieltä tulee ja varmasti meidät kaikki löytää!

Kuvat ovat perjantailta, jolloin joimme Peten kanssa kotosalla kandikahvit. Weboodiin oli tupsahtanut merkintä "Teologian kandidaatti" ja vaikka saavutus tuli noin kaksi vuotta suunniteltua myöhemmin, lämmitti se silti mieltä kovasti. Ehkä kesällä suoritusotteessa näkyisi jo se toinen, hieman merkittävämpi saavutus. Askel kerrallaan. Suuresti iloa toi myös pieni heräteostos eli joulunvärinen kukkaruukku ja nupullaan oleva amaryllis. Viime vuonna amarylliksemme heitti veivit ja kupsahti pöydälle jo ennen kukkimistaan, joten tänä vuonna toivon parempaa menestystä.

Paljon muutakin ehdimme viikonlopun aikana touhuta. Kävimme lähetysmyyjäisissä ja kaupungilla hankkimassa muutamat pienet joululahjat sekä ystävän kutsusta saunomassa puusaunassa. Ihanat löylyt! Nyt on sopivasti rentoutunut olo ja jaksaa ottaa viikon haasteet vastaan.

Ystävien ilta

Viime aikoina monilla ystävillä Joensuussa on ollut paljon kiirettä ja ei olla keretty näkemään ihan niin paljon kuin yleensä. Sitäkin kivempi oli viettää muutama päivä sitten aikaa tyttöporukalla ajan kanssa. Vahvistukseksi saimme koulukaverimme Mikkelistä asti. Miten mukavaa ja avartavaa yhdessäolo eri-ikäisten naisten kanssa voikaan olla! Ikähaarukkamme oli nollasta neljäänkymppiin. :)

Tämä syksy on ollut hieman erilainen opiskelusyksy kuin aiemmat. Osa ystävistä on jo muuttanut toisiin kaupunkeihin ja osa siirtynyt osittain tai kokonaan työelämään. Itse saan vielä "nauttia" yliopistoelämästä. Nautin siitä, että saan vielä pyöriä kirjastolla ja kahvilassa mieleni mukaan niinkuin ennenkin. Jatkuvasti läsnä on kuitenkin muutoksen tuulet. Tilanne ei ole sama kuin viime vuonna, jolloin valmistuminen häämötti vielä "jossain kaukana" ja ihmiset ympärillä olivat samoja, joiden kanssa oli viettänyt aikaa vuosia. Pyrin nauttimaan tästä elämäntilanteestani täysillä, vaikka se tuntuu hankalalta. Koko ajan ilmassa on eräänlainen lopun ajan tunnelma. Missä olen vuoden päästä? En kai ole yhä Joensuussa? Tarkoittaako tämä sitä, että nyt on viimeinen syksy täällä rakkaassa kaupungissa?

Tämänkaltaiset ajatukset on vain sysättävä pois mielestä. Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta ja tietää missä on vuoden kuluttua. Ehkä koskaan enää ei tule sellaista elämäntilannetta, että saa olla opiskelija. On luvallista valua aamulla yliopistolle oman aikataulun mukaan ja kärvistellä itse rakentamien pieleen menneiden aikataulujen kourissa. Jos olo on flunssainen, voi jäädä kotiin lukemaan tenttiin. Ensi vuonna on toivottavasti erilaista, nyt nautin tästä niin hyvin kuin kykenen!

Kiirettä pittää

Viime päivät on menneet hirveällä tohinalla eteenpäin. En ole kerennyt blogia päivittelemään enkä juuri kotonakaan olemaan. Perjantaina on tärkeä tentti ja olen yrittänyt (tänään pahasti epäonnistunut) kovasti lukea siihen. Lisäksi olen ensimmäistä kertaa myymässä tavaroitani kirpputorilla, joten pöydän laittamiseen ja järjestelemiseen (ja kirpparilla kiertelemiseen :D) on mennyt aikaa. Nytkin olen vielä koululla tekemässä hommia vaikka kello on melkein kuusi!

Kirppikseltä tein tänään hienoja löytöjä! Ostin merinovillaisen neuletakin neljällä eurolla ja pienen nahkaisen käsilaukun kahdella eurolla. Voisin myöhemmin esitellä tuotteita täällä jos muistan. Todella röyhkeitä ihmisiä kirppareilla muuten nykyään! Oltiin kavereiden kanssa asettelemassa meidän tuotteita myyntipisteeseen eilenaamulla ja heti oli ihmisiä säkkien kimpussa! He siis tulivat tonkimaan säkkejä ennen kuin olimme saaneet niitä edes tyhjennettyä! Ilmeisesti kilpailu tuoreista tavaroista on kovaa.

Kuvat: weheartit.com

Viikonlopuksi olemme lähdössä pitkästä aikaa kotiseudulle. Pari yötä ollaan meidän mökillä ja käydään retkeilemässä Tahkovuorella. Sunnuntaina sitten vuorossa Peten porukat ja jossain välissä olisi kiva nähdä kavereitakin. Mukavaa vaihtelua viikonloppuihin! Laitan pian lisää kuvia myös omasta kamerasta kunhan vain kotikoneelle ennätän.

Autumn leaves

 Tänään alkoi syyskuu. Huomaan yllätyksekseni, että pidän syyskuusta enemmän kuin elokuusta! Elokuussa vallitsee ahdistava kesän lopun tunnelma, mutta syyskuu on jo rehellisesti syksyä. Syksyn odottaminen on nimittäin minusta huomattavasti ahdistavampaa kuin syksyssä eläminen.

Tänään suunnittelin myös tulevia kuukausia opintojeni kannalta ja kaikki tuntui solahtavan uomiinsa! Tulin tietoiseksi kahdesta mielenkiintoisesta kurssista, joilla saan korvattua isoja tenttipaketteja. Näin ollen minulle jää vain kolme isoa tenttiä itsekseni puurrettavaksi. Muihin paketteihin sisältyy luennot. Jee! Pelkäsin, että luennoilla istuminen on osaltani jo mennyttä elämää. Ensi viikolla alkaa siis kurssit antisemitismin historiasta ja diakonian historiasta.

Arki alkaa taas sujumaan ja pienet ihanat jutut piristävät päiviä. Olen hiljalleen alkanut sytytellä iltaisin kynttilöitä palamaan, suunnittelemaan neulontaurakoita ja käyttämään syyskenkiä. Myös yksi syysretki ystäväporukan kanssa on varattu lokakuun lopulle! Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.

 

Syysiloa!

Syys

Olen jo aiemmin tehnyt selväksi ettei minulla ole lämpiviä välejä syksyn kanssa. Syksyn tulo aiheuttaa minussa suurta ahdistusta, vaikka tiedän, että kyseiseen vuodenaikaan liittyy paljon mukaviakin asioita. Tänä syksynä minua ei ahdista pimeys niin paljon kuin ennen, kiitos kirkasvalolampun. Nyt ahdistukseni liittyvät enemmän koulun alkuun. Minullahan ei varsinaisesti edes ala koulu, koska yliopiston viimeiset vuodet ovat yhtä itseopiskelua. Minun pitäisi joka aamu saada kammetuksi itseni yliopistolle lukemaan tentteihin ja tekemään gradua ilman minkäänlaisia aikatauluja tai suoranaisia velvotteita.

Tällä viikolla aloitin ahkeran koulunkäynnin eli lukemisen perjantaiseen historian tenttiin. Olen tällä hetkellä noin sivulla 35. Aika on mennyt ystävien tapaamiseen, siivoamiseen, häästressaamiseen ja yleiseen haahuiluun. Tämä meno ei todellakaan voi jatkua koko vuotta. Muuten en valmistu ikinä.

Toisaalta arki on ihanaa. (Kun siitä vain saisi kiinni eikä jäisi kesän haahuilutunnelmiin.) On mukava mennä joka aamu yliopistolle, etsiä kirjastosta joku kiva lukunurkka, käydä kahvilla Humpalla, tulla kotiin puuhastelemaan jokapäiväisiä arjen askareita.

Loppuun vielä pari fiilistelykuvaa menneestä kesästä. Sen jälkeen nokka kohti syksyä.

Iso G

weheartit.com

Varoitus! Luvassa gradu-vuodatusta.

 Minulla on nyt noin kuukausi aikaa ennen graduseminaaria, jossa tulisi esitellä graduni ensimmäinen luku. Karseeta! Aion saada työn tehtyä, kuukausi on pitkä aika, mutta voi että ahdistaa! Selkä menee kipeäksi tietokoneella kökkimisestä ja sosiaalinen elämä kuihtuu kotona kökkimisestä. Ainut asia mikä helpottaa on, että seminaarin jälkeen voin hyvällä omallatunnolla hylätä gradun puoleksi vuodeksi, koska keväälle osuu niin paljon muita pakollisia kouluhommia etten kerkeä gradua ajatellakaan.

Kevät tulee siis myös olemaan tosi kiireinen opetusharjoittelun ja historian luentojen kanssa, mutta minulle kelpaa mikä tahansa muu kuin gradun kanssa tuskaileminen. Onneksi tänä vuonna on paljon paljon iloisia asioita mitä odottaa. Yleisfiilis on siis kaikesta huolimatta hyvä. Olen varma että siitä on kiittäminen rakkaan kirkasvalolampun! Viime vuonna tähän aikaan elämä tuntui aika mustalta, kaamosmasennus vaivasi pahemman kerran. Tänä vuonna olen kokonaan selvinnyt siltä ongelmalta, ja se jos mikä on iloinen asia!

weheartit.com

Voimia teille opiskeluihin, työkiireisiin ja muutenkin tähän pimeään vuodenaikaan! Onneksi ihan pian on jo kevät! :)