torstai 23. joulukuuta 2010

Aatonaatto


Huh miten paljon lahjoja on pikkuhiljaa kertynytkään! Minusta on vain ihanaa ostaa lahjoja ja paketoida niitä, eli en valita. :) Ihmettelen tässä vain, että miten nuo kaikki selviävät ehjinä bussimatkasta Kuopioon?


Olin niin innoissani lahjojen paketoinnin suhteen, etten hirveästi nähnyt vaivaa pakettien ulkonäön suunnitteluun. Tässä kuitenkin mielestäni kaunein paketti. Idean sain eräästä joululehdestä. Käsintehdyt patalaput on kääritty astiapyyhkeeseen ja päälle laitettu vain nauhat.


Mustavalkoinen paketti voi olla yllättävän hienon ja juhlavan näköinen.

Parin tunnin päästä olisi siis lähtö kotikaunpunkiin Kuopioon joulunviettoon! Ihanaa! Aion olla siellä viikon ja nähdä paljon kavereita ja sukulaisia, joista monia en ole nähnyt moneen kuukauteen. Tänään illalla mennään Peten äidin luokse kylään, huomenna Peten porukoille jouluaattoa juhlistamaan ja perjantaina sitten omalle mökille Nilsiään. Sunnuntaina on kauan odotettu jälleennäkeminen kun kaikki parhaat kaverit ollaan kasassa tosi pitkästä aikaa ja silloin olisi tiedossa vielä yksi lahja. ;) (Secret Santa) Ostin eilen uuden paidankin baarireissua silmällä pitäen... Jään joulunpyhien jälkeen Kuopioon vielä muutamaksi päiväksi vaikka Pete joutuukin palaamaan Joensuuhun töihin. En malttaisi odottaa monia mukavia kahvihetkiä alennusmyyntien lomassa!

Ennen joulua halusin vielä esitellä ne ihanat joulukortit mitkä on tulleet postissa ja tuoneet jokainen ripauksen jouluiloa. Kiinnitin ne teipillä keittiön ovenkarmeihin ja näky on söpö!






Oikein tunnelmallista ja hauskaa joulunaikaa kaikille blogini lukijoille! (Olen alkanut epäillä, että teitä olisi sittenkin hieman enemmän kuin viisi...) Itse pysyn luultavasti tiukasti poissa tietokoneiden ulottuvilta koko loman ja palaan asiaan vasta ensi vuonna.

Kristus on syntynyt meille. <3

maanantai 20. joulukuuta 2010

Joulualet

Nyt kun kaikki joululahjat on ostettu, alkaa heti valmistautuminen uuteen tuhlausbuumiin, eli joulualennusmyynteihin. Onko tässä mitään järkeä?! Omalla kohdallani tässä on onneksi jotain järkeä, koska opiskelijabudjetilla kannattaa ostaa tarvitsemiaan tavaroita nimenomaan alennusmyynneistä. Tässä lauseessa avainsanana on tarvitsemiaan, eli täytyy pysyä suunnitelmassa!

Ainakin näitä tuotteita aion metsästää Kuopiosta ja Joensuusta joulun jälkeisellä viikolla:

Jonkinlainen laadukas ja lämmin talvitakki. Tässä haaveilemani Fjällrävenin Greenland Parka.

Laadukkaat talvikengät tai -saappaat. Esim nämä Merrelin saappaat ovat kauniit.

Uudet rintaliivit. Löysin nettikaupasta nämä kauniit liivit, mutta en ole koskaan tilannut vaatteita netistä. Uskaltaako sitä?
Lisäksi etsin farkkuja ja mustaa trikoomekkoa, jota voisi käyttää epämuodollisemmissa juhlissa ja koulussa.

Jos tässä listassa pysyn, niin hyvä tulee!

Viikonlopusta vielä: sunnuntaista tuli kuin tulikin hyvä päivä. Oli tosi mukavat kihlajaiset ja muutenkin ihana & rento päivä. Saatiin jopa joulusiivous tehtyä ilman suurempaa tuskaa. Nyt kun jaksaisi vielä hieman lukea ja tehdä yhden verkkotentin niin tämä syksy olisi kasassa. Tammikuussa alkaa taas kiire, mutta sitä ennen voi hyvällä omalla tunnolla rauhoittua joululomalle. Ihanaa! :)

lauantai 18. joulukuuta 2010

Astetta nihkeämpi viikonloppu

Tiedättekö kun joskus on niitä päiviä kun mikään ei oikein tunnu menevän nappiin vaikka mikään ei varsinaisesti ole pielessä? Tämä viikonloppu on ollut juuri sellainen. Petenkin kans ollaan riidelty typeristä asioista jo vaikka kuinka monta kertaa, vaivalla tehty ruoka oli pahaa ja muutenkin kaikki tuntuu nihkeältä. No, näitähän on välillä tietysti, mutta ei se kivaa ole kun kiva viikonloppu menee nihkeillessä. Mut minkäs teet?

Me ollaan yritetty tehdä silti kaikkea kivaa, kuten eilen käytiin ulkona syömässä TOSI pitkästä aikaa ja tänään kaupungilla ostamassa viimeiset joululahjat. Lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin ja kotona oltiin jo kahdeltatoista eli ruuhkastakin selvittiin pienillä vahingoilla. Mikään ei pilaa päivää niin kuin jouluruuhkassa jononohituksesta syttynyt joukkotappelu (joka melkein tänään todistettiin).



Kahvilla käytiin Taitokorttelissa, mistä löytyi aivan ihananmakuista piparihyytelökakkua! Suosittelen jos jollakulla on vielä aikaa ennen joulua.

Huomisella on kaikki mahdollisuudet tulla hyväksi päiväksi! Ainakin olemme menossa ystävien kihlajaiskahveille, mikä saa varmasti mielen iloiseksi. Tämän illan nihkeyden voi pelastaa enää megariita Peten kanssa, joka voidaan sitten myöhemmin sopia ja jo olisi ilmaa tuuletettu! Pitääkin mennä hakemaan mies kellarista (jonne hän lähti "siivoamaan varastoa") ja alkaa haastamaan riitaa!

Toivottavasti muilla on olleet onnistuneemmat viikonlopun tunnelmat! :)

perjantai 17. joulukuuta 2010

Secret Santa

Meillä oli eilen Joensuun tyttöjen kanssa jo traditioksi muodostuneet pikkujoulut ja oli taas niin mukavaa. Tapana on ollut joka vuosi hyvissä ajoin etukäteen arpoa Secret Santat eli kuka ostaa kenellekin pienen joululahjan. Harrastamme tätä samaa tapaa myös Kuopion kavereiden kanssa. Minusta idea on loistava, koska saa yhdelle henkilölle miettiä hartaasti (tai vähemmän hartaasti) juuri sopivaa lahjaa, mutta ei tarvitse ostaa kaikille, joten välttyy stressiltä ja rahanmenolta. Aikaisempina vuosina kummassakin kaveriporukassa lahjat on olleet yllättävän onnistuneita! Itse ainakin olen saanut vaikka mitä ihanaa. ;)

Tänä vuonna sain Sarilta glögitarvikkeita (manteleita, rusinoita, rommia) ja ihanat Mauri Kunnas mukit ja astian glögihöysteille. Pakko oli ottaa kuvia että saan tänne laittaa!



Minun pikkujoululook.

Pikkujouluissa aika hurahti kuin siivillä kun oli niin paljon kaikkea juteltavaa. Luulisi, että joskus juttu loppuisi kesken kun niin paljon näiden henkilöiden kanssa nähdään toisiamme, mutta sitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut. Illalla pelattiin vanhaa klassikkoa Pictionarya ja henkilökohtaisesti jotain jäi hampaankoloon.. ;)

Ihana kun on lunta ja kunnon talvi! En ymmärrä ihmisiä jotka valittavat kylmyydestä. Eihän nyt ole vielä edes kylmä jos vertaa esim. viime vuoteen! Tyylikkyydestä täytyy tosin hieman tinkiä. Itse olen kulkenut jo monta viikkoa toppahousuissa. Ehkä se on jonkun mielestä noloa, mutta minua ei voisi vähempää kiinnostaa. Toppahousujen alle on helppo pukea esim. sukkahousut ja hame, eli koululook on kuitenkin inhimillinen. Toppahousuissa olen kylläkin viilettänyt jo monet shoppailureissutkin...ehkä minun pitäisi sittenkin alkaa hieman panostamaan. :D

Puut ovat kauniisti lumen peitossa ja joka puolella on niin sadunomaista. Viimeisenä kuva meidän parvekkeelta. Oli niin kylmä etten kehdannut lähteä metsään kuvaamaan. :D


Tunnelmallista viikonloppua kaikille!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Ihania astiastoja

Haaveilen salaa uudesta astiastosta tai täydennyksestä vanhaan Kermansaven vihreään Oliiviin. Älkää ymmärtäkö väärin, olen vieläkin enemmän kuin tyytyväinen astiasto-valintaani, minkä tein 19-vuotiaana (sain Oliivin lakkiaislahjaksi). Ja meidän keittiön kaappeihin ei mitenkään myöskään mahdu enempää astioita, mutta saa sitä aina haaveilla! Innostuin viikonloppuna äidin kanssa selailemaan netistä kivoja astiasarjoja ja haluan esitellä omat suosikkini.

Meidän nykyinen, ihana Kermansaven Oliivi.
 Oliiviin olen siis yhä tyytyväinen, mutta kaipaisin valkoista väriä astioihin, koska silloin kattauksessa voisi käyttää vapaammin kaikenvärisiä serviettejä ja koristeita. Järkevä valinta olisi tietysti kerätä lisää Oliivia, mutta valkoisena...
Kermansaven Neilikka.

Neilikka.

Neilikka.

Neilikkaa saa myös kauniina beigenä.

Pentikin Inkivääri.

Pentikin sivuilta löysimme äidin kanssa Inkiväärin. Mielestäni tämä on superkaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Pidin Inkivääristä myös romanttisena sinisenä.

Pentikin Inkivääri sinisenä.

Pentikin klassikko Vanilja.

Jos kaipaisin ns. kahviastiastoa, valitsisin ehdottomasti Vaniljan. Mikä tyylikkyys! Tosin, on Iittalan perinteisessä Teemassakin oma viehättävyytensä. Yksinkertainen on kaunista.

Iittalan Teema.
Arabian Runo.

Kaunis on myös Runo, jota jo aiemmin olen blogissa esitellyt. Runo on kuitenkin niin intensiivinen, etten koko astiastoa haluaisi tätä. Kaunista olisi jos olisi yksivärinen astiasto täydennettynä Runolla.

Mitkä ovat teidän suosikkinne näistä tai muista astiastoista? :)

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

50's pikkujoulut

Nyt vasta kerkesin tänne laittamaan kuulumisia ja kuvia viime viikon 50's teemalla kulkeneista ainejärjestön pikkujouluista. Oli kyllä mukava olla pitkästä aikaa koulun bileissä, koska edellisten aikaan satuin kuumeeseen. Teemana oli siis 1950-luku ja koska teema oli mielestäni niin hyvä, halusin panostaa kunnolla.

Meillä on 1950-luvun autenttinen kylpyhuone...
 Tyyli syntyi kirpputorilta löydetystä käsinommellusta mekosta (0,5 euroa), kampauksesta, punaisesta huulipunasta ja kynsistä.

1950-luvun kotirouva.


Sanna teki hienon kampauksen.

Koulun bileissä on aina se hyvä puoli, ettei tarvitse mennä baariin. Bileet jatkuu juhlapaikassa yleensä noin yhteen tai kahteen ja sieltä voi tulla suoraan kotiin nukkumaan. Toisinaan jaksaa seuraavana päivänä lähteä jopa kouluun. ;)

Viikonlopuksi lähdimme Peten kanssa Kuopioon tapaamaan perheitä ja kavereita. Meni vain tuo syömispuoli hieman överiksi, mutta onneksi tuli myös ulkoiltua. Nyt aion pitää ruokavalion kurissa jouluun asti, että voi hyvällä omallatunnolla nauttia jouluruuista. Jätän herkut minimiin ja pyrimme tekemään kotona kasvispainoitteista ruokaa: salaatteja ja keittoja. Yhdet pikkujoulut tosin on vielä luvassa torstaina... :D

Kuopiossa pistäydyimme Peten porukoiden kanssa joulumessuilla ja sieltä tarttui mukaan paljon joululahjoja! Ostin mm. kummitytölle pehmokäsinuken (kettu), joista ainakin Peten veljen lapset on kovasti tykänneet. Itselle löysin ihania kangassydämiä kattokynttelikköön roikkumaan (2 e kappale).


Nämä oli ihana löytö ja ihan meidännäköiset.
Tämä viikko menee nyt tiukasti psykologian parissa. Minulla on torstaina neuropsykan tentti ja se on perinteisesti ollut aika haastava. Peukut pystyyn että se menisi ensimmäisellä läpi!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Joulun tuoksuja

 Nyt tuoksuu joulu! Tänään käytiin kaupungilla joululahjaostoksilla ja tuotiin kotiin se kauan kaivattu amaryllis. Ruukku oli valmiina odottamassa ja loppuviimeistelyn tein kultanauhalla. Pete teki ruoaksi riisipuuroa ja minä leivoin pipareita! Taitaa olla vähän jouluöverit yhdelle päivälle. :D


Uusi/vanha kattokruunu kirpparilta 10 e.
 Kattokruunu oli ihana löytö eiliseltä kirppiskierrokselta. Peten idea oli laittaa koristeeksi löytöavaimia roikkumaan paperinarussa. Tuo on kyllä tosi kaunis! Ajattelin lisätä vielä muutaman kuusenkoristeen lähempänä joulua.

Fideksen joulujuhlasta.

Nyt riisipuurolle! Huomenna saadaan sisko ja hänen miehensä itsenäisyyspäivän illaksi kylään. Tietenkin pitää olla herkut silloinkin. :) Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa!

torstai 2. joulukuuta 2010

Vielä joulukortteja

Eilen saatiin loppuun joulukorttipuuhastelu! Oli mukavaa Peten kans yhdessä touhuta niiden kanssa ja juoda glögiä. Minusta on aika ihanaa, että Pete on perusinnostunut kaikista asioista, ja me touhutaan kotona tosi paljon yhdessä kaikkea. Käsitöistä ja askarteluista hän on jopa innostuneempi kuin minä (käsityöläinen kun on), ja saa minuunkin inspiraatiota niiden suhteen. Välillä tuntuu, että tehdäänkö me jopa liikaa asioita yhdessä! En kuitenkaan suostu ottamaan asiasta ongelmaa jos se ei ongelmalta ala tuntua. Yksi yhteinen harrastuksemme, joka on herättänyt hilpeyttä lähipiirissämme, on virkkaus. :)

Tänään on Fideksen (teologien ainejärjestö) perinteinen puurojuhla seurakuntakeskuksella. Tarjolla on joka vuosi ollut riisipuuroa, glögiä, yhteislaulua ja ohjelmanumeroita. Tosi kiva on lähteä, koska yleensä mukaan tarttuu edes vähän joulumieltä. Huomenna olisi sitten lähtö itsenäisyyspäiväviikonlopun viettoon Kuopioon. Mennään ainakin meidön mökille ja maanantaina linnanjuhlia katsomaan Peten porukoille. Muuten on vielä suunnitelmat auki, mutta hyvä niin.

Palaan asiaan taas ensi viikolla. Rentouttavaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää! :)




keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Joulun laittaminen

Tänä aamuna hätkähdin, onko jo joulukuun ensimmäinen päivä?! Minulla oli suuret suunnitelmat joulun laittamisesta kotiin, punaisten kankaiden ostosta ja koristeiden levittämisestä, mutta mitään en ole saanut hommattua. Kotimme näyttää aivan samalta kuin aina ennenkin. Luultavasti en saa mitään laitettua myöhemminkään joulukuussa. Haaveilin kuusestakin, mutta se nyt oli melko utopistinen ajatus kun en saa edes punaisia tuikkukuppeja ostettua! Nyt haaveilen amarylliksestä. Jospa sen ostaisin ja saisin edes vähän joulun tunnelmaa sisään.

Noh, ei kai se joulu koristeista synny. Olen kuitenkin kuumeisesti miettinyt joululahjoja läheisille ja tehnyt joulukortteja. Paljon olemme myös juoneet glögiä ja syöneet pipareita! Olen ehkä parempi jouluntonttu lahjojen suhteen kuin koristeiden. Jos minulla olisi paljon rahaa ostelisin ystäville ja sukulaisille kaikkea ihanaa! Toisaalta, mukavaa on myös miettiä pienempiä yllätyksiä joulupaketteihin. Joulun sanoma ei kuitenkaan missään nimessä välity lahjojen kautta! Joulu syntyy mukavasta ja stressittömästä yhdessäolosta, ruoan nautiskelusta sekä toisaalta hauskanpidosta, mutta myös hiljentymisestä itse tärkeimmän sanoman äärelle.

Tänä vuonna minulle on tulossa erilainen joulu, koska mennään aatoksi Peten perheen luokse ja vasta joulupäivänä pääsen omalle mökille. On outoa, mutta ihan hauskaakin seurata muiden jouluperinteitä. Onneksi anoppi on jouluihmisiä, hyvä ruoanlaittaja ja oikea tunnelmanluoja. Olen ehkä hieman lapsellinen, mutta silti minulle on iso juttu etten ole aattona oman perheeni parissa! Onneksi joulu tulee joka vuosi. :)

Minulla ei ole vuosiin ollut joulukalenteria, mutta tänä vuonna saatiin lahjaksi jopa kaksi! Luukkuja on ihan kiva aukoa ja sitä kautta seurata joulun lähestymistä.

Mukavaa joulukuuta kaikille!

maanantai 29. marraskuuta 2010

Joulukorteista

Meidän parvekemaskotti oli unohtunut lumikasan alle.

Se olis taas maanantai ja paluu gradu-arkeen. Onneks oli mukava viikonloppu. Lauantain tuparit oli tosi hauskat ja mentiin baariinkin pitkästä aikaa. Siellä viihdyin pari tuntia ja tajusin ettei se millään muotoa ole enää mun juttu. Karaokepuolella oli kylläkin tosi hauskaa.. Mitä voimme tästä päätellä? Keski-ikäisyys nostaa päätään jo nyt! Mainittakoon tässä, että vielä pari vuotta sitten olin aikamoinen bilettäjä, tosin karaokesta olen tykännyt aina. :D Kuvia unohdin illasta kylläkin ottaa. :( Se on yleensä oire hyvistä bileistä kun unohtaa valokuvauksen!

Tupareissa oli kovat skabat kuka saa edes yhden leuanvedon!
 Sunnuntaina ei ollut heikotusta tms. joten saatiin vaikka mitä kivaa aikaseksi Peten kanssa. Siivottiin, tehtiin hyvää ruokaa ja aloitettiin joulukorttipaja. Korttitehtaasta tuli kyllä hirmuinen sotku, joten pitää ehkä tänä iltana jatkaa ettei tuo pöytä ole viikkotolkulla tuollainen. Meidän perheessä ei ole ollut tapana tehdä/lähettää joulukortteja ja aika pitkään minustakin se oli melko turha rahanmeno. En vieläkään pidä joulukorttien tekemistä välttämättömänä, mutta nykyään se tuntuu tosi kivalta ajatukselta ja mukavalta puuhalta. Mietiskelin kyllä eilen sitä, että meidän korttitarvikkeisiin ja postimerkkeihin menee tänä vuonna n. 25 euroa, mikä on yllättävän iso raha. Ehkä jonakin jouluna tulevaisuudessa voisimme lahjoittaa 25 euroa hyväntekeväisyyteen ja tyytyä joulutekstiviestiin. Siinäkin saisi hyvää mieltä levitettyä.

Olen myös pohtinut sitä, onko se väärin jos teen kaikille samanlaiset kortit? :) Muiden blogeissa ahkerat joulukortti-ihmiset tekevät kaikille erilaisen kortin, jotta jokainen saisi yksilöllisen toivotuksen. Meiltä lähtee kaikille samanlainen, koska jo sen yhden idean keksiminen on työn takana. Eihän ne ihmiset näe toistensa kortteja? :D Välillä kylläkin voi tulla suorituksen maku kun leikkaa samaa kuviota viidettätoista kertaa, mutta siksi en teekään kaikkia valmiiksi samana päivänä. Lisäksi emme lähetä kortteja hirmuista kasaa, valitettavasti. Tekisi kyllä mieli lähettää jouluntoivotus kaikille tutuille, mutta budjetti tulee esteeksi.

Korttitehdas.
Olen alkanut pitämään gradu-päiviä kotona aina silloin kun ei ole luentoja tai muuta pakollista koululla. Tämä systeemi ei ole todellakaan ollut aukoton, mutta pientä edistystä on tapahtunut. Etenen hiiren askelin gradun suhteen, mutta eikös sekin ole parempi kuin paikallaan jumittaminen? Olen myös alkanut pitää tutkimuspäiväkirjaa, mistä on ollut vähän hyötyä. Kirjoitan siihen joka päivä mitä olen saanut aikaiseksi ja mitä aion tehdä seuraavana päivänä. Päiväkirjaan voi myös pohtia gradun ongelmakohtia tai esittää itselleen kysymyksiä. Näin tekosyynä tekemättömyydelle ei ole ainakaan se, etten tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Huomenna jumppaa, psykaa ja valssitreenejä. Kiva päivä siis tiedossa (lue: ei tarvitse tehdä gradua)!

lauantai 27. marraskuuta 2010

Kylmä


Tänään on ollu hirmu mukava vapaapäivä, mutta voi että tuolla ulkona on kylmä! Tekis mieli lenkille, mutta viima on niin kova ettei siellä ainakaan tämmöinen vilukissa kauheen pitkään viihdy. Käytiin Peten kans kuitenkin joen rannassa katsomassa onko joki jo jäässä. Ei vielä ainakaan ollut!


Kuvat on Peten ottamia.

Kyllä, olin tyylikkäänä liikenteessä.

Sit käytiin kaupungilla ostamassa joulukorttitarvikkeita eli huomenna olis sitten korttipajan aika! :) Jos vain olo sallii, sillä tänään on kaverien tuparit ja baarimikkona häärii isäntä itse. Kutsussa luki, että omat lantrinkit mukaan, joten hyviä drinksuja luvassa varmasti. Tosi kiva on kyllä pitkästä aikaa laittautua ja lähteä vähän juhlimaan pimeän syksyn keskellä. Voipi olla että lisään kuvia illasta myöhemmin. Ja uusi hame päälle, of course!

Me ollaan viime aikoina Peten kans innostuttu vuokraamaan useammin leffoja. Eilen mentiin Film Towniin ja siellä olikin kaikki ensi-illat eurolla tän viikonlopun! Vuokrattiin sitten kaksi: Date Night ja Avatar. Kummatkin oli tosi viihdyttäviä ja voin suositella, mutta se Avatar: Ihan mahtava elokuva! Katsottiin se tänä aamuna ja kummatkin oltiin ihan myytyjä. Sieltä Avatar-maailmasta oli jopa vaikea laskeutua tämän maan pinnalle. Suosittelen kaikille, mutta erityisesti niille, jotka pitävät romantiikasta ja seikkailusta, mutta eivät pelottavista elokuvista. Avatar <3

Mukavaa viikonlopun jatkoa teille! Itse lähden tukkaa väkertämään iltaa varten ;)

tiistai 23. marraskuuta 2010

Synttärit

Ei siis minun vaan Anni-ystävän. Päivällä käytiin koululla syömässä ja kahvilla ja kukaan ei muistanut onnitella! Hirveä kohtalo synttärisankarilla. Onneks tilanne korjaantui illalla kun vietettiin pienimuotoista tyttöjen iltaa meillä. Oli kakkuakin, joka tosin oli päivänsankarin itse ostamaa! :D Pelattiin myös vuoden 2010 palkittua lautapeliä Mallorcaa, joka vaikutti vähän erilaiselta, mutta hyvältä. Uuden pelin haltuun ottaminen vaatii tosin aina vähän harjoittelua. Oli kuitenkin tosi kiva pelata pitkästä aikaa.

Herkkuja

Päivänsankari. Myös Marika oli paikalla, mutta ei nyt päässyt edustamaan kuvassa.
Kävin aamulla pitkästä aikaa salilla, kun vihdoin tuntui siltä, että flunssa on poistunut kehosta. Oli ihanaa! Olin nyt kolmatta kertaa spinningissä ja ensijärkytyksen jälkeen oon alkanut tykätä siitä taas. Viimeksi olin käynyt spinnaamassa yläasteella! Eka kerta nyt tänä syksynä oli kyllä järkyttävä kokemus. Tuntui ettei puolituntinen ole koskaan kestänyt niin pitkään, mutta sittemmin olen oppinut säästämään energiaa ja ottamaan alun kevyemmin. Huomenaamulla uudestaan! :) Ne kello kahdeksan jumpat ei vaan aina houkuta kellonajan vuoksi, mut sit on hyvä olo kun salille asti selviää.

Kävin tänään tuhlaamassa vähiä rahojani heräteostokseen.. :S Olen pitemmän aikaa haaveillut uudesta hameesta ja vihdoin löysin mieluisan. Laitan sen päälle viikonloppuna ystävien tupareihin ja sit voin laittaa kuvan siitä tännekin.

Oon vieläkin fiiliksissä viime viikonlopusta kun oli niin mukavaa! Tajusin, että hyvä mieli johtui pääasiassa siitä, että oli niin paljon actionia ettei kerennyt murehtia koulujuttuja. Sellaista siis lisää! :)