sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Retrolamppu ja muita viikonlopun kuulumisia


Viikonloppu on mennyt ihan hujauksessa. Onneksi olo on levännyt, joten uuden viikon haasteet ollaan valmiita ottamaan vastaan. Kurkku vaan meinaa olla kipeä. Toivon, etten tule kipeäksi pahimmoilleen pakkausrumban keskelle.

Tällaisen ihanan retrolampun löysimme lukuvaloksi! Joensuun Prismalla sijaitsevassa antiikkiliikkeessä on menossa poistomyynti ja kaikki on -50 %. Miten iloiseksi edullinen (ja tarpeellinen) sisustuslöytö voikaan ihmisen tehdä! Ja enkös juuri huudellut niiden iloisten värien perään. ;)


Ihana oli myös saada mies viikonlopuksi kotiin. Oltiin vaan rennosti ja sylikkäin lähes koko aika. No käytiin me sentään lauantaina paikallisessa ulkoilmatapahtumassa katsomassa ampumahiihdon maailmancupin palkintojenjako ja Asan keikka. Ihastuin vähän kyseiseen muusikkoon ja voisin kuvitella meneväni hänen keikalleen toistekin. Jatkettiin iltaa vielä ystävien luokse pannarille. Joensuun ihanimpia puolia on kaikki hauskat ilmaistapahtumat, jonne suuntaa koko kaupunki. Eilen tosin taisi pakkanen hieman verottaa osallistujamäärää.


Tänään ollaan lähinnä pakkailtu ja lötköilty. Tarkoituksena oli lähteä katsomaan ampumahiihtoa Kontiolahdelle, mutta koska on hieman puolikuntoinen olo, en uskalla lähteä hillumaan. Peten täytyy jo tänään matkustaa takaisin Kuopioon, nyyh. Tämä kaukosuhde ei onneksi kestä enää kuin kaksi viikkoa.


Toivottavasti muillakin on ollut kiva viikonvaihde ja paljon energiaa ensi viikolle.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana lamppu! Käy tosi hyvin teiän väreihin. By the way, hieman ketutti kattoa telkusta Mäkäräisen voitto! grr! Voitas jo nyt päättää, että ollaan 2015 kattomassa Kontiolahdella MM-kisoja! :D

    VastaaPoista
  2. Minustaki tuo on ihana, mut se lähti jo Kuopioon Peten mukana. Vähän samat fiilarit oli meillä Kaisan suhteen! Oltiin melkein jo lähdössä katsomaan niitä kisoja, mut sit mulle tuli kipee olo ja piti jättää väliin. Hienoo kuitenki et se vei voiton! :)

    VastaaPoista