keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Olohuoneinspistä

Nyt sisustusinspisjuttuja tulee enemmänkin. En mahda itselleni mitään kun ajatukset pyörivät näissä teemoissa. Samalla saan laitettua tänne blogiin muistiin kivoja ideoita mitä voin tulevaisuudessa hyödyntää. Meidän tulevassa asunnossamme on noin puolet pienempi olohuone kuin nykyisessä, mikä aiheuttaa minulle hieman harmaita hiuksia. Kuinka saan huoneen viihtyisäksi, mutta silti säilytettyä ilmavan tunnelman? Pete lupasi laittaa olohuoneeseen myös uuden tapetin jos vuokraisäntä on myöntyväinen idealle. Pidän kovasti värikkäistä seinistä, mutta pieneen huoneeseen ei kannata tuoda tummia värejä. Alla muutamia ideoita seinän väriin ja pienen olohuoneen sisustukseen.

Beige seinä?

Vihreä?

Kuviotapetti ei tällä hetkellä iske eniten.

Luonnonvalkoinen?


Vaalea liila? :)
Pitää ehkä hillitä itseä vielä seinän värin suhteen siihen asti kun saadaan tuomio vuokraisännältä. Jostain syystä jopa keltainen seinä houkuttelisi!

Loppuun vielä muutama superkaunis kuva Skönahemin inspiraatio-olohuoneista. Muut kuvat Googlen kuvahaulla.







Vaikka Joensuussa pakkanen paukkuu huimissa lukemissa, nautin kovasti kevätauringon paisteesta! Herätessäkään ei ole enää pilkkopimeää. Ihanaa! <3

2 kommenttia:

  1. Ihania olkkareita! Valon määrä saa kodin näyttämään ihan eriltä ja jotenkin sisustus on itsellänikin ollut paljon mielessä viime päivät. Tekisi mieli repiä verhotkin ikkunoista, että aurinko pääsisi täyttämään kaikki huoneet!

    VastaaPoista
  2. On se jännä juttu miten syksyisin tekee mieli lisätä verhoja, liinoja ja muita tekstiilejä ja keväisin tekee mieli ottaa kaikki verhot pois. :)

    VastaaPoista