Olen ensimmäistä kertaa koskaan alkanut hieman tykätä syksystä. Ehkä sen on tehnyt nämä lukuisat aurinkoiset syyspäivät, jotka tuovat valoa synkkyyden keskelle. Samalla kuitenkin huomaan jälleen kerran, että mieli alkaa uhkaavasti mustenemaan ja väsymys painamaan. Tänään aion ottaa käyttöön talvieni pelastuksen, kirkasvalolampun. Toivottavasti muutaman päivän päästä elämä alkaa taas näyttää hieman iloisemmalta. :)
Eilen olin Marikan luona vauvelia katsomassa sillä aikaa kun Marika ja Anni siivosivat. Oli mukava nähdä vauvaa pitkästä aikaa (viikkoon ei oltu nähty :D) ja olla tuoreelle äidille seuraksi ja avuksi. Illalla kun tulin kotiin olin kuitenkin ihan poikki ja oman kodin sekamelska näytti todella ahdistavalta (tämän vuoksi tarvitsen sitä kirkasvalolamppua!). Onneksi minulla on ihana mies, joka tiskasi ja teki meille iltapalaa sillä välin kun minä laitoin paikkoja kuntoon. Sitten oli taas maailmassa kaikki hyvin. :)
Iltapalaksi oli pesto-parsakaali-broilerinyyttejä. Oli hyviä teen kanssa! Ohje löytyi Yhteishyvä-lehden ruokaosiosta.
Olin aika ahkera tällä viikolla tenttiinluvun suhteen joten viikonloppu tulee tarpeeseen. Ei ole sen kummempia suunnitelmia, mikä on vain hyvä. :) Huomenna mennään katsastamaan elonkorjuumarkkinat ja hankkimaan muutama tarpeellinen juttu kaupungilta. Taidan aloittaa myös jonkun hyvän kirjan ja neuloa säärystimiä edes vähän pidemmälle.
Kivaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti