keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Meidän keittiö
Ajattelin tehdä vaihteeksi hieman sisustuspostausta aiheena meidän keittiö. Muutimme siis tähän uuteen vuokra-asuntoon kesäkuun alussa ja hiljalleen olemme laittaneet paikkoja omannäköiseksemme. Meillä ei aiemmin ole ollut tällaista erillistä keittiötä ja hieman etukäteen pelkäsin tulenko pitämään siitä. Erillinen keittiö on osoittautunut kivaksi, koska asunto tuntuu näin isommalta. Tuntuu, että olisi yksi oleskeluhuone enemmän. Vietämmekin melko paljon aikaa keittiössä.
Pahoittelen, että kuvat ovat vähän epäselviä. Ikkunassa on Marimekon kankaasta ommellut verhot ja lattialla Peten tädin kutoma matto. Pöytä on Peten tekemä, tuolit taas jostain kirpparilta käytettynä löydetyt. Keittiönkaapit ovat vanhat, mutta vetimet uusimme asuntoon muuttaessa. Vetimien uusiminen muuttaa keittiön ilmettä yllättävän paljon eikä ole iso kustannuserä!
Hyllyn Pete on tehnyt vanhasta puusta, joka löytyi isovanhempieni mökiltä. Vanhat hyllynkannattimet ostimme vanhantavarankaupasta Kuopiosta. Pöydän pinta on valitettavasti ajan myötä kärsinyt ja se pitäisi jossain vaiheessa käsitellä uudelleen.
Pinkki vati on Sokokselta ja oranssi kakkuvuoka löytyi Joensuussa sijaitsevasta metallikierrätyskeskuksesta (Kuusankoski Oy).
Sellainen on meidän keittiömme! Pidän erityisesti sen värikkyydestä ja valoisuudesta. Värikylläisyydessään se poikkeaa hieman muun asunnon ilmeestä. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti