perjantai 30. syyskuuta 2011

Ensimmäinen itseneulomani pipo

Pipo on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta sain otettua siitä kuvia tänne. Se on tehty siis Anu Harkin ohjeella, jonka löysin Koto-living -sivustolta. Malli oli todella helppo ja mukava tehdä. Käytin koon 4 sukkapuikkoja ja merinovillalankaa. Ensimmäistä kertaa tajusin (kaverin vinkistä) kierrättää puikkoja työn sisällä, jolloin ikäviä rakoja ei jää. Neuloin siis aina pari silmukkaa myös seuraavalta puikolta, jolloin siirtymäkohta vaihtelee eikä rantuja tule.

Pipon reuna on tehty siis tasona aina oikein kahdella puikolla. Kun pala oli tarpeeksi pitkä ompelin sen ympyrän muotoon muutamalla harsinpistolla ja poimin sukkapuikoille silmukat yläreunasta. Tarkempi ohje löytyy Harkin nettisivuilta kohdasta "Porkkanamyssy".



Nyt olen saanut hieman uutta intoa säärystimiin ja aion saada ne vielä joskus valmiiksi! Mielellään ennen lumen tuloa... Kaipaisin lisäksi jotain sivuprojektia ja olen miettinyt paria vaihtoehtoa. Voisin tehdä samantyylisen pipon kuin omani myös Petelle tai liukuvärjätyn kaulurin puro-langasta itselleni. Saa nähdä kumpi lähtee seuraavaksi tulille.

3 kommenttia:

  1. Ihana pipo!! :) Hitsi ku jätin omat kutimet kottiin. Tämä postaus sai sormet syyhyämään!

    VastaaPoista
  2. Täälläkin syyhyää! Onneksi on sitten jotain kivaa mitä odottaa kun tulet kotiinkin. :)

    VastaaPoista