keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kiirettä pittää

Viime päivät on menneet hirveällä tohinalla eteenpäin. En ole kerennyt blogia päivittelemään enkä juuri kotonakaan olemaan. Perjantaina on tärkeä tentti ja olen yrittänyt (tänään pahasti epäonnistunut) kovasti lukea siihen. Lisäksi olen ensimmäistä kertaa myymässä tavaroitani kirpputorilla, joten pöydän laittamiseen ja järjestelemiseen (ja kirpparilla kiertelemiseen :D) on mennyt aikaa. Nytkin olen vielä koululla tekemässä hommia vaikka kello on melkein kuusi!



Kirppikseltä tein tänään hienoja löytöjä! Ostin merinovillaisen neuletakin neljällä eurolla ja pienen nahkaisen käsilaukun kahdella eurolla. Voisin myöhemmin esitellä tuotteita täällä jos muistan. Todella röyhkeitä ihmisiä kirppareilla muuten nykyään! Oltiin kavereiden kanssa asettelemassa meidän tuotteita myyntipisteeseen eilenaamulla ja heti oli ihmisiä säkkien kimpussa! He siis tulivat tonkimaan säkkejä ennen kuin olimme saaneet niitä edes tyhjennettyä! Ilmeisesti kilpailu tuoreista tavaroista on kovaa.

Kuvat: weheartit.com
Viikonlopuksi olemme lähdössä pitkästä aikaa kotiseudulle. Pari yötä ollaan meidän mökillä ja käydään retkeilemässä Tahkovuorella. Sunnuntaina sitten vuorossa Peten porukat ja jossain välissä olisi kiva nähdä kavereitakin. Mukavaa vaihtelua viikonloppuihin! Laitan pian lisää kuvia myös omasta kamerasta kunhan vain kotikoneelle ennätän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti