tiistai 6. syyskuuta 2011

Kauluri on valmis!



Siinä se vihdoin komeilee! Viime syksyn neuleprojektini, jonka sain valmiiksi vasta tällä viikolla. Ohje on otettu Kalastajan vaimon vanhasta blogista, jonka osoitteen olen hävittänyt. Jokatapauksessa tein kaulurin pyöröpuikoilla (koko 8?) Novitan Tempo-langasta. Itseasiassa olen tehnyt näitä kaulureita jo kaksi, joista toisen sain valmiiksi ennen joulua, mutta se meni siskolle lahjaksi. Tätä mallia voin suositella kaikille, erityisesti aloittelijoille. Malli on helppo ja tuotteen tulisi kaiken järjen mukaan valmistua nopeasti. :D


En ota kauluria ihan vielä käyttöön, koska se on todella lämmin. Tämä varmasti lämmittää ihanasti talven tuiskuissa.

Saa nähdä kuinka minun tekeillä olevien neulosprojektien suhteen käy. Tällä hetkellä olen saanut tehtyä ensimmäistä säärystintä 1/3 ja olen jo kyllästymässä saman toistoon. Pipon neulominen houkuttelisi myös. Saatan aloittaa pipoa jo rinnakkaistyönä. :) Pääasia taitaa kuitenkin olla, että intoa riittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti