perjantai 30. syyskuuta 2011

Ilo ja yksi asu

Kuten olen aiemmin useaan otteeseen maininnut, mieleni on usein maassa syksyisin. Kärsin siis kaamosmasennuksesta. Tänä syksynä (heti sen jälkeen kun aloin käyttää kirkasvalolamppua) olen selvinnyt tähän asti melko vähällä. Olen jopa nauttinut aurinkoisista syyspäivistä ja olen saanut pidettyä ilon elämässäni. Minulla on tätä tarkoitusta varten melko selvät ohjeet itselleni ja ajattelin kirjoittaa muutamia asioita ylös ihastuttavien kuvien kera.


Nämä ovat vain muutamia juttuja, jotka toimivat omalla kohdallani.

- Ensinnäkin se kirkasvalolamppu ja d-vitamiini -pillerit.
- Säännöllinen vuorokausirytmi (myös viikonloppuisin). Näin saan riittävästi unta. Minun kohdallani riittävä määrä unta tarkoittaa noin yhdeksää tuntia!
- Ystävät ja läheiset tietysti. Jos joku asia ärsyttää tai painaa mieltä, on hyvä sanoa siitä jollekin ystävälle heti ettei asia pääse kasvamaan liian suureksi.


- Urheilu. Tämä on minulle monesti haastavaa, koska joskus tuntuu, että urheilustakin tulee paineita. Jumppaamisen jälkeen on kuitenkin niin hyvä mieli, että se todellakin kannattaa.
- Siivoaminen. Kuulostaa tosi ikävältä, mutta käytän siivoamista todellakin stressinhallintavälineenäni. En todellakaan siivoa siksi, että nauttisin siitä! Siivoan (tai paremminkin järjestelen) siksi, että jos koti on sotkuinen, minua ahdistaa kaksi kertaa enemmän.


- Ruoka. Se ikuinen heikkouteni. Joskus ruoalla herkuttelu menee kohdallani överiksi, mutta se on myös mainio ilon tuoja. Tällä tarkoitan ruokailun säännöllisyyttä. Meidän perheessä nälkä aiheuttaa lähes kaikki riidat ja pahat mielet. Sen vuoksi meillä syödään koko ajan!
- Mielekästä pientä tekemistä, joka ei vie liikaa voimia. Omalla kohdallani näitä on esimerkiksi hyvä kirja, hyvä sarja, neulomus, leipomus, askartelu, lehti, blogi, kaveri. Huomaan, että masennun jos minulla ei ole yhtikäs mitään "järkevää" tekemistä, eli öhnötän sohvalla ja katson liikaa telkkaria.


- Jotain kivaa mitä odottaa. Odotettava kiva juttu voi olla jotain ihan pientä. Tällä hetkellä odotan kovasti huomista kota-retkeä ystävien kanssa, ensi viikkoa kun näen pitkästä aikaa pikku-Saaran, seuraavaa psykan luentoa (Milloin minusta tuli psyka-intoilija?:D), viikonloppuretkeä Savonlinnaan. Pitäisi useammin muistuttaa itselleen, että elämään kuuluu jatkuvasti kaikkia kivoja juttuja.
- Pieni panostaminen ulkoiseen olemukseen. Vaivannäkö muutaman kerran viikossa hiuksien tai vaatteiden suhteen tuo hallinnan tunteen elämääni.

Eilen panostin pienesti hiuksiini lettivirityksellä (en vieläkään ihan osaa..).


Neuletakki: Repeat (se kirpparilöytö), Mekko: Ichi, Sukkikset: Seppälä.

Päälle laitoin jotain mukavaa (ei-kiristävää), pehmeää ja lämpöistä.

Iloista viikonloppua kaikille!

Ensimmäinen itseneulomani pipo

Pipo on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta sain otettua siitä kuvia tänne. Se on tehty siis Anu Harkin ohjeella, jonka löysin Koto-living -sivustolta. Malli oli todella helppo ja mukava tehdä. Käytin koon 4 sukkapuikkoja ja merinovillalankaa. Ensimmäistä kertaa tajusin (kaverin vinkistä) kierrättää puikkoja työn sisällä, jolloin ikäviä rakoja ei jää. Neuloin siis aina pari silmukkaa myös seuraavalta puikolta, jolloin siirtymäkohta vaihtelee eikä rantuja tule.

Pipon reuna on tehty siis tasona aina oikein kahdella puikolla. Kun pala oli tarpeeksi pitkä ompelin sen ympyrän muotoon muutamalla harsinpistolla ja poimin sukkapuikoille silmukat yläreunasta. Tarkempi ohje löytyy Harkin nettisivuilta kohdasta "Porkkanamyssy".



Nyt olen saanut hieman uutta intoa säärystimiin ja aion saada ne vielä joskus valmiiksi! Mielellään ennen lumen tuloa... Kaipaisin lisäksi jotain sivuprojektia ja olen miettinyt paria vaihtoehtoa. Voisin tehdä samantyylisen pipon kuin omani myös Petelle tai liukuvärjätyn kaulurin puro-langasta itselleni. Saa nähdä kumpi lähtee seuraavaksi tulille.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Superihana retkeilyviikonloppu

Musta on varmaan tulossa tosiaan vanha, kun viikonlopun kohokohta oli kolmen tunnin patikkaretki. Patikkaretken kohokohta oli tietenkin makkaranpaistohetki Tahkovuoren huipulla! Muutenkin viikonloppu meni tosi mukavissa merkeissä. Nähtiin sukulaisia pidemmän kaavan mukaan ja maanantaina ennätin tavata vielä pari ystävääkin. Tässä tulis nyt kuvia reissusta. :)



Kukkulan kuningas



Taukopaikalla


Pete nuotion kimpussa

Minun maissit makkaroiden seassa


Tahkon rinteissä pidetään ylämaanlehmiä, jotka ei enää pelottaneet mua :D

Eetu ei ollut oikein innokas lähtemään takas kaupunkiin.

Sit tämmönen söpöliini oli Peten porukoilla

Kivan viikonlopun jälkeen on ollut yllättävän helppo palata taas normaaliin arkeen. Oon ollut aika ahkera koulujuttujen kanssa, minkä vuoksi iltaisin on ollut rentoutunut olo. Eilen oltiin siskon ja Peten kans yliopistolla poikkitieteellisessä foorumissa keskustelemassa aiheesta Seksuaalisuuden monet kasvot ja oli yllättävän mielenkiintoista! Tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että juttua aiheesta olisi riittänyt vielä kotonakin moneksi tunniksi. On se vaan hyvä välillä haastaa itseään ajattelemaan hieman uudella tavalla.

Mukavaa loppuviikkoa!

torstai 22. syyskuuta 2011

Pari asua

Mua on alkanut hieman hävettää mun päivän asu -kuvat! Tuntuu typerältä kuvata asujaan kun ei koe olevansa mitenkään erityisen muodikas. Toisaalta, juuri kukaan (paitsi omat kaverit) ei lue tätä blogia ja itselleni minä enimmäkseen kirjoitan, joten jatkan vielä samalla linjalla. Olen huomannut jo muutaman viikon asukuvaamisen jälkeen, että silmäni vaatteiden yhteensopivuuuden suhteen on parantunut, eli ei tämä ihan hukkaan ole mennyt! En ole myöskään ostanut uusia vaatteita (paitsi kirppikseltä vähän) ollenkaan, joten siskoni pelko vaatteiden ostelusta asukuvia varten on ollut turha. Sen sijaan olen enemmän selvillä vaatekomeroni sisällöstä ja puutteista kuin ennen. Lähinnä olen huomannut ettei mitään akuuttia puutetta tällä hetkellä ole. Olen myös saanut vietyä ensimmäistä kertaa elämässäni kenkiä suutarille, koska haluan ne takaisin käyttöön.

Alla pari asua, joista toinen on itselleni rohkea valinta ja toinen peruskamaa, sellaista vaatetusta mitä olen käyttänyt jo vuosia. Arvaatteko kumpi on rohkea? :D





Ehkä seuraavalla kerralla otan tuon kuivuneen tomaatin edestä pois. :D

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Viikonlopun kuvat viiveellä

Viikonloppu meni ihan rentoutuessa, siivoillessa ja kavereiden kans kahvitellessa. Otin joitakin kuvia, mutta en ole ennättänyt niitä tänne lisäämään, joten muutama kuva hieman viiveellä ettei jää arkistojen kätköihin. :)


Bongattiin kala nautiskelemasta auringonpaisteessa.


Jokiasemalla kahvilla ja karkilla.

Itsekin nautiskeltiin auringonpaisteesta ja kerrottiin toisillemme lapsuusmuistoja veneilyyn liittyen.


Tein kahvivieraille "croissantteja" eli känttyjä ja kaurapuolukkamuffineja, mutta ne eivät olleet kovin kuvauksellisia.
Katsotaan muistanko ottaa yhtään kuvaa ensi viikonloppuna Kuopio-retkellä. Nyt lukemaan! Jännittää kovasti jo se huominen tentti.

Kiirettä pittää

Viime päivät on menneet hirveällä tohinalla eteenpäin. En ole kerennyt blogia päivittelemään enkä juuri kotonakaan olemaan. Perjantaina on tärkeä tentti ja olen yrittänyt (tänään pahasti epäonnistunut) kovasti lukea siihen. Lisäksi olen ensimmäistä kertaa myymässä tavaroitani kirpputorilla, joten pöydän laittamiseen ja järjestelemiseen (ja kirpparilla kiertelemiseen :D) on mennyt aikaa. Nytkin olen vielä koululla tekemässä hommia vaikka kello on melkein kuusi!



Kirppikseltä tein tänään hienoja löytöjä! Ostin merinovillaisen neuletakin neljällä eurolla ja pienen nahkaisen käsilaukun kahdella eurolla. Voisin myöhemmin esitellä tuotteita täällä jos muistan. Todella röyhkeitä ihmisiä kirppareilla muuten nykyään! Oltiin kavereiden kanssa asettelemassa meidän tuotteita myyntipisteeseen eilenaamulla ja heti oli ihmisiä säkkien kimpussa! He siis tulivat tonkimaan säkkejä ennen kuin olimme saaneet niitä edes tyhjennettyä! Ilmeisesti kilpailu tuoreista tavaroista on kovaa.

Kuvat: weheartit.com
Viikonlopuksi olemme lähdössä pitkästä aikaa kotiseudulle. Pari yötä ollaan meidän mökillä ja käydään retkeilemässä Tahkovuorella. Sunnuntaina sitten vuorossa Peten porukat ja jossain välissä olisi kiva nähdä kavereitakin. Mukavaa vaihtelua viikonloppuihin! Laitan pian lisää kuvia myös omasta kamerasta kunhan vain kotikoneelle ennätän.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kesähame syksyllä

Ihastuin viime kesänä H&M:n rimpulahameeseen niin paljon etten malttaisi pakata sitä vielä varastoon. Tänään kokeilin hametta paksujen sukkahousujen ja saappaiden parina. Hyvin toimi eikä näyttänyt liian kesähameelta!


Villatakki: Benetton, Hame: H&M, Sukkahousut: Seppälä, Saappaat: Bianco.
Tämännäköisenä olin siis eilen kaupungilla. Käytiin ostamassa uusia kodinkoneita (tallentava digiboksi ja pyykinpesukone) toivottavasti monen vuoden tarpeisiin. Samalla löydettiin Petelle syytakiksi Espritin vihreä armeijahenkinen takki puoleen hintaan. En ollut ennen tajunnut, että Joensuun Aleksi 13 -liikkeessä on myös miesten osasto toisin kuin Kuopiossa. Siellä oli paljon kivoja ja laadukkaita vaatteita (lähinnä kesäisiä tietenkin) alennuksessa. Shortsitkin löydettiin, mutta ei sitten raaskittu ostaa, koska niille jäi paljon hintaa alennuksesta huolimatta.

Olen melkoisen onnellinen tallentavasta digiboksista! Saa nähdä koukuttaako se entistä enemmän telkkarin ääreen. Tavoitteena on, että tallentava ominaisuus karsisi turhanpäiväisten ohjelmien katsomisen pois eikä telkkarin ääressä vietetty aika lisääntyisi. Sen avulla voi katsoa vain sitä ohjelmaa mitä haluaa. Katsotaan miten käy. :)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Otsis

Olen jo pitkään kaivannut jonkinlaista vaihtelua hiustyyliini, joten eilen kävin leikkaamassa otsiksen! Väristäni pidän ja en halua luopua pituudesta, joten otsis on ainoa vaihtoehto uudelle ilmeelle.


Tässä kiharat vasta tekeillä. :)
Tykkään pienestä tyylimuutoksestani, mutta seuraavalla kerralla leikkautan hieman geometrisemman otsatukan. Tämä ei vielä ole ihan sitä mitä hain. Onneksi otsis kasvaa nopeasti! :) Pidän kovasti myös ihan tasapitkästä otsatukasta, mutta itselleni se ei ole paras valinta. Olen tullut siihen tulokseen, että sellainen käy paremmin pieninenäisille! :D Esimerkkinä Mischa Barton:


Sellaista tukka-asiaa tällä kertaa!

torstai 15. syyskuuta 2011

Omppupiirakkaa ja syysmyrskyjä

Onpa masentavia kelejä ollut viime päivinä! Tällaisista syyspäivistä en opi ikinä tykkäämään. Eilen yritin piristää itseäni ja Peteä leipomalla herkullista omenapiirakkaa.


Aika laihista! (Varsinkin höystettynä vaniljakastikkeella.)

Illat on menny lentopallokisoja katsellessa ja neuloessa. Ei puuttuisi piposta enää paljon! Onneksi olen salille saanut itseäni kammettua tällä viikolla paremmin kuin edellisellä. Tänään kävin pitkästä aikaa zumbassa ja oli tosi kivaa! Ne liikkeet on niin tyhmät että väkisin naurattaa ja mikäs sen parempaa kuin tanssia ja naureskella!

Huomenna menen kampaajalle leikkaamaan jonkinsortin otsatukkaa. En kuitenkaan sellaista ihan tasapitkää, koska se on jo kokeiltu eikä ollut minulle se paras vaihtoehto. Jotain vaihtelua on kuitenkin saatava! Loppuun arkinen päivän asu. En ole vielä kovin hyvä tuossa kameran kohdistamisessa... :D


Farkut: Stocker, Paita: Annin vanha, Kaulakoru: Ibero.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Suomen huippumalli haussa

Maanantaina alkoi uudet jaksot Suomen huippumalli haussa -ohjelmasta. Tällä viikolla oli asiasta kavereiden kanssa puhetta ja ajattelin listata omat suosikkini mallikokelaista. Mielestäni tänä vuonna on erityisen kova taso!

Anna-Sofia

Eevi

Elsi

Helen

Sahra
Myönnän avoimesti, että pidän tosi paljon kaikenmaalaisista Huippumalli haussa ohjelmista, mutta erityisesti tästä kotimaisesta. Plussaa on myös superkaunis juontaja Anne Kukkohovi, jonka olen vuosi sitten Helsingissä nähnyt livenäkin! :)