Muuten kaikki on mennyt hyvin, mutta Peten kanssa haemme vielä hieman uusia arjessa olemisen tapoja. Emme osaa ottaa omaa tai yhteistä aikaa niin hyvin kuin ennen, mistä johtuen emme ehkä osaa rentoutua yhtä taitavasti kuin Joensuussa. Huomaan, että kaipaamme yllättävän paljon rauhallista kahdenkeskistä aikaa, joka on viime aikoina remontin, reissujen ja muun tohinan keskellä ollut hieman kortilla. En ehkä olekaan niin sosiaalinen eläin kuin luulin! :D On aivan eri asia nähdä ystäviä koulupuuhien lomassa yliopistolla kuin koulun ja töiden jälkeen ajan kanssa esimerkiksi kaupungilla. Ehkä jälkimmäinen vaihtoehto on sitä "aikuisten realismia" ja siihen on totuttava.
Onneksi meillä on tiedossa loppuviikosta pikkureissu takaisin Joensuuhun. Pete jo eilen sanoi, että ihan surkeeta edes lähteä kun siellä saa olla vain niin vähän aikaa. Ehkä tämä kertoo jotain hänenkin kaipuustaan menneeseen. Odotamme kummatkin innoissamme ystävien tapaamista ja heidän kuulumisiaan!
Kuvat viime viikolta kun saimme kotilähetyksenä ison kasan muikkuja. |
Voikaa hyvin! :)
Ihanaa kun tuutte!! <3
VastaaPoistaNo mut on Kuopiossaki ihanaa! Minä ja monta muuta <3
VastaaPoistaEllu, sä oot parasta siellä tietenki!
VastaaPoista