tiistai 8. marraskuuta 2011

Taistelu flunssaa vastaan

Olen viettänyt tänään kotipäivää, koska kipeys meinaa puskea päälle. En aio vielä myöntää, että olen saanut Peten viime viikkoisen taudin, vaan aion taistella itseni terveeksi huomiseen mennessä. Onneksi koulujuttuja voi (sisusta riippuen) tehdä yhtä lailla kotona, joten tänään olen lukenut tenttiin villasukat jalassa omalla sohvalla.



Välillä on toki pitänyt pitää taukoa. :) Katsoin muutama päivä sitten näkyneen Silminnäkijä dokumentin Ihmisen eheyttäjä, joka kuvasi erään järjestön toimintaa ihmisen seksuaalisuuden eheyttämiseksi. Ohjelmassa haastateltiin muun muassa "itseään häiritsevästä homoseksuaalisuudesta" kärsivää miestä, joka on onnistunut eheytymään. (?) Jos dokumentti näkyy vielä Yle areenasta niin suosittelen tsekkaamaan. Onneksi pätkän loppuun oli haastateltu myös pastori Leena Huovista kirkon edustajana. Hänellä oli muutama hyvä pointti eheytymistouhuun.

Tällaisissa merkeissä siis tänään, mutta toivottavasti huomenna olisi jo aktiivisempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti