keskiviikko 31. elokuuta 2011

Ripsien pidennykset

Otin häitä varten ensimmäistä kertaa nyt niin kovin suositut ripsien pidennykset ja ajattelin tehdä postauksen kokemuksestani. Varoitus: Juttu sisältää ei-niin-kauniita kuvia, joiden ideana on havainnollistaa eroa omien aitojen ripsieni ja tekoripsien välillä.

Ensin taustaa: Minulla on luonnostaan melko tuuheat, mutta ei kovin pitkät ripset. En ole koskaan kärsinyt ripsieni vuoksi, mutta en myöskään ole päässyt paistattelemaan niillä. Joskus ulos lähtiessäni olen käyttänyt tekoripsiä. En vain ole kovin hyvä laittamaan niitä paikoilleen, minkä vuoksi ne näyttävät hyvin epäaidoilta ja ovat hankalat. Ripsien pidennyksiä olin joskus ajatellut, mutta koska ne ovat mielestäni todella kalliit (60-80 euroa), en ollut koskaan vakavasti harkinnut niitä. Häiden lähestyessä päätin kokeilla, jotta saisin näyttävyyttä silmiini.

Alla kuva ripsistäni ennen pidennyksiä.


Tässä taas pidennyksien kanssa.


Ero on merkittävä, vaikka minulla on lyhyet pidennykset (9mm.). Kosmetologi sanoi, että suosituin pituus on 11 mm, mutta siitäkin pidempiä menee. Halusin, että lopputulos olisi luonnollinen ja olen todella tyytyväinen pituuteen. Monet ihmiset eivät edes huomaa pidennyksiäni, mikä on mielestäni vain hyvä asia. En haluaisi, että ihmiset huomaisivat heti kättelyssä että minulla on tekoripset. Koko jutustahan menisi pointti silloin.

Käsittely kesti noin 2,5 tuntia, jonka aikana olin koko ajan silmät kiinni. Minulla oli tosi mukava kosmetologi, joten aika meni rupatellessa, mutta voisin kuvitella, että pitkässä matkassa tuntuisi melko puuduttavalta pötköttää säännöllisin väliajoin tuo aika silmät kiinni. Ripsiä pitää huoltaa noin kolmen viikon välein eli todella usein. Huolto on hieman edullisempi kuin ensimmäinen laitto, mutta monta kymppiä sekin. Toisaalta haluaisin kovasti jatkaa näiden ripsien kanssa, mutta en usko, että siinä on mitään järkeä. Ehkä joskus myöhemmin uudestaan.

Paita: H&M, Farkut: Esprit.

Loppuun vielä plussat ja miinukset:

+ Meikkaaminen aamuisin nopeaa, koska ripsille ei tarvitse tehdä mitään.
+ Meikkaaminen helppoa myös siksi, että paljon meikkiä ei tarvita, koska ripset ovat itsessään jo näyttävät.
+ Pituudessa varaa valita. Itse pidän luonnollisesta lopputuloksesta. Ripsien pidennysten ei tarvitse näyttää feikiltä.
+ Ihana, että on pitkät ripset!

- Hinta on korkea.
- Huoltoväli on lyhyt.
- Ripsien laittaminen kestää ainakin kaksi tuntia.
- Kun ripset on laitettu, niitä ei saa kastella ainakaan 24 tuntiin, eli ei suihkua, urheilua eikä saunaa.

Tässä omat kokemukseni. Varmasti asiantuntevimpiakin juttuja pidennyksistä löytyy netistä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti