keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Luostarivisiitti

Minun on jo pidempään pitänyt laittaa pari kuvaa luostarireissulta, minkä teimme koulukavereiden kanssa kolmisen viikkoa sitten. Matka oli vapaaehtoinen, mutta ajattelimme, että kyllä tulevien uskonnonopettajien on hyvä tietää suomalaisista luostareista ja valokuvat toimivat opetusmateriaalina. Lähdimme aamulla ensin kohti Lintulan luostaria. Siellä pysähdyimme tunnin verran, mistä matka jatkui Valamoon, jossa söimme lounasta ja saimme esitelmän päämunkilta eli ikumeenilta. Myös Lintulassa meille tuli puhumaan paikan johtaja ikumenia Marina. Muita nunnia ja munkkeja emme juurikaan nähneet, koska reissu oli pääsiäisen alla eli oli paaston aika. Tällöin nunnat ja munkit keskittyvät intensiivisemmin omaan rukouselämäänsä omissa huoneissaan.

Lintula.



Valamo.


Reissu oli mukava irtiotto kouluhommista. Olisin kyllä jälleen jonkilaisen irtioton tarpeessa! Sen verran meinaa takkuilla tuntien suunnitteleminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti