lauantai 29. tammikuuta 2011

Rento viikonloppu

Tähän viikonloppuun ei ihmeitä kuulu. Otetaan rennosti, koska viime viikonloppu meni Kuopiossa suhaillessa. Eilen olin niin väsynyt kuluneen viikon kouluhommista ja jumppailuista, että nukahdin sohvalle vartin yli yhdeksän! Enkä senkään jälkeen saanut itseäni enää kunnolla hereille, joten jouduin luovuttamaan ja siirtymään makuuhuoneeseen yöpuulle. Noloa! Nää mun nukkumaanmenoajat siirtyy aina vaan aikasemmaksi. :) No se hyvä puoli siinä on, että aamulla herää virkeänä hyvissä ajoin! Tänään oltiin keretty syödä rauhallinen aamupala, katsoa Mad Meniä boxilta ja käydä lenkillä ja asioilla kaupungilla jo ennen puoltapäivää. Illalla olisi sitten luvassa leffareissu! Mennään katsomaan The Tourist, jota tähdittää Johnny Depp (aina <3) ja Angelina Jolie.

Huomenna saadaan viettää laatuaikaa ystävien kanssa, jotka sain houkuteltua meille kahvittelemaan lupaamalla leipoa juustokakkua. En ole kyllä koskaan aiemmin juustokakkua leiponut, mutta sitäkin suuremmalla innolla alan kohta puuhiin! :) Ohjeen löysin uusimman Yhteishyvä-lehden ruokaliitteestä.

Huonoja uutisia on viime aikoina ollut se, että koneeni on sanomassa sopimuksensa irti. Tämä onkin jo vanha rakkine, mutta tuikitärkeä. Onneksi se on antanut vinkkiä etukäteen ja olen saanut pelastettua kaikki tärkeät koulujutut ja valokuvat muistitikuille. Se hyvä puoli tässä asiassa oli, että saimme tilattua vihdoinkin digikuvia netistä paperiversioina. Niitä tulikin tilattua lähes 200. Tilasin kuvat Eirikuvan kautta ja ne maksoivat 0,09 senttiä kappale, eli ei mielestäni paha hinta. Laittelin kuvia eilen jo kansioihin asti. Paperikuvia ei kyllä voita mikään!


Kävin myös räpsimässä muutaman kuvan Petestä harrastuksensa parissa. Hän harrastaa jousiampumista ja on harjoitellut meidän talon ullakolla. Nyt menin ensimmäistä kertaa seuraamaan ja ihastuin siihen ullakkoon! Se oli siisti ja avara. Talvella se on kylmä tila, mutta kesällä varmasti ihana, koska sinne saa pyykkiäkin raittiiseen ilmaan kuivumaan. 


Itsestäni en ole viime aikoina paljon kuvia jaksanut ottaa. En ole oikein jaksanut panostaa ulkoiseen olemukseen, mutta ehkä ensi viikolla petraan (tai sitten en jaksa silloinkaan).

Leppoisaa lauantai-iltaa! :)

2 kommenttia:

  1. himoitsen juustokakkua. Laitoit aika hyvän motivaattorin gradun näpyttelylle. Tähän mennessä kaikki hyvin, ehkä sittenki tuun :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä! Pakko oli maistaa juustokakkua eilen ja hyvältä maistui! Toivottavasti pääsisit. :)

    VastaaPoista