sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Jumppailuista

Rehellisesti sanottuna olen ikuinen laihduttaja-tyyppiä. En koskaan myönnä olevani laihdutuskuurilla, mutta haluaisin jatkuvasti olla laihempi kuin olen. Viime elokuussa ostin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kuntosalikortin, muka terveyteni kannalta. Todellisuudessa toivoin, että laihtuisin urheilemalla. Ajattelin, että jaksan käydä jumppaamassa ehkä pari kuukautta kunnes innostukseni lopahtaa, mutta yllätin itseni positiivisesti ja olen jaksanut jumpata säännöllisesti jo kuusi kuukautta! Laihtunut en ole grammaakaan, mutta urheillut olen joka viikko kolme kertaa (jos sairasteluita ei lasketa). Uskottelen itselleni, että osa läskistä on muuttunut lihakseksi, mutta tiedä häntä. Olen kuitenkin ylpeä, että olen jäänyt jo vähän koukkuun liikuntaan eikä jumppaan lähteminen yleensä ole älyttömän työn takana.

Halusin kirjoittaa aiheesta, koska löysin Char and the City-blogin päivityksestä hauskan jumppakalenterisivuston heiaheian. Kävin heti kirjautumassa sisälle! Heiaheiaan voi laittaa oman liikuntatavoitteen tulevalle viikolle ja seurata viikon kuluessa kuinka tavoite täyttyy. Sivustolla voi ilmeisesti kommunikoida kavereidenkin kanssa, joten jos joku innostuu kirjautumaan sinne, ottakaa minuun yhteyttä.

Jo pidempään olen ollut myös on-off-suhteessa kiloklubiin, joka on samantyyppinen sivusto kuin heiaheia, mutta liittyy ravintoon ja laihdutukseen. Kiloklubiin merkitään kaikki syöty ruoka ja se laskee kalorimäärät puolestasi. Itse koen kuitenkin joskus työläänä merkitä ruoat sivustolle joka ikinen päivä. Yleensä jaksan tehdä niin vain silloin tällöin. Ensi viikolla aion kuitenkin taas ryhdistäytyä!

Tänä viikonloppuna en ole ollut laihdutuskuurilla enkä käynyt salillakaan, mutta reilun tunnin kävelylenkillä käytiin yhdessä Peten kanssa. Sää oli ankea: harmaata ja tuiskuista, mutta lenkki piristi silti kummasti. Kumpa kevät tulisi jo pian ja aurinko alkaisi paistaa!



Huomenna se arki vihdoin räjähtää päin naamaa! Tiistaina olisi tentti ja siitä eteenpäin telkkuamista gradun kanssa. Can´t wait!

2 kommenttia:

  1. Voin vaikka vannoa että sulla on mahtavat muskelit puolen vuoden jumppailun ansiosta :) Go Laura :) Mäkin oon tuolla heiaheiassa, mutta mulla on puolestani siihen onoff-suhde... pitäisköhän taas innostua... :o

    VastaaPoista
  2. Innostu! Jos osaat, niin lisää mut kaveriks siellä (mä en osaa) :)

    VastaaPoista