maanantai 29. marraskuuta 2010

Joulukorteista

Meidän parvekemaskotti oli unohtunut lumikasan alle.

Se olis taas maanantai ja paluu gradu-arkeen. Onneks oli mukava viikonloppu. Lauantain tuparit oli tosi hauskat ja mentiin baariinkin pitkästä aikaa. Siellä viihdyin pari tuntia ja tajusin ettei se millään muotoa ole enää mun juttu. Karaokepuolella oli kylläkin tosi hauskaa.. Mitä voimme tästä päätellä? Keski-ikäisyys nostaa päätään jo nyt! Mainittakoon tässä, että vielä pari vuotta sitten olin aikamoinen bilettäjä, tosin karaokesta olen tykännyt aina. :D Kuvia unohdin illasta kylläkin ottaa. :( Se on yleensä oire hyvistä bileistä kun unohtaa valokuvauksen!

Tupareissa oli kovat skabat kuka saa edes yhden leuanvedon!
 Sunnuntaina ei ollut heikotusta tms. joten saatiin vaikka mitä kivaa aikaseksi Peten kanssa. Siivottiin, tehtiin hyvää ruokaa ja aloitettiin joulukorttipaja. Korttitehtaasta tuli kyllä hirmuinen sotku, joten pitää ehkä tänä iltana jatkaa ettei tuo pöytä ole viikkotolkulla tuollainen. Meidän perheessä ei ole ollut tapana tehdä/lähettää joulukortteja ja aika pitkään minustakin se oli melko turha rahanmeno. En vieläkään pidä joulukorttien tekemistä välttämättömänä, mutta nykyään se tuntuu tosi kivalta ajatukselta ja mukavalta puuhalta. Mietiskelin kyllä eilen sitä, että meidän korttitarvikkeisiin ja postimerkkeihin menee tänä vuonna n. 25 euroa, mikä on yllättävän iso raha. Ehkä jonakin jouluna tulevaisuudessa voisimme lahjoittaa 25 euroa hyväntekeväisyyteen ja tyytyä joulutekstiviestiin. Siinäkin saisi hyvää mieltä levitettyä.

Olen myös pohtinut sitä, onko se väärin jos teen kaikille samanlaiset kortit? :) Muiden blogeissa ahkerat joulukortti-ihmiset tekevät kaikille erilaisen kortin, jotta jokainen saisi yksilöllisen toivotuksen. Meiltä lähtee kaikille samanlainen, koska jo sen yhden idean keksiminen on työn takana. Eihän ne ihmiset näe toistensa kortteja? :D Välillä kylläkin voi tulla suorituksen maku kun leikkaa samaa kuviota viidettätoista kertaa, mutta siksi en teekään kaikkia valmiiksi samana päivänä. Lisäksi emme lähetä kortteja hirmuista kasaa, valitettavasti. Tekisi kyllä mieli lähettää jouluntoivotus kaikille tutuille, mutta budjetti tulee esteeksi.

Korttitehdas.
Olen alkanut pitämään gradu-päiviä kotona aina silloin kun ei ole luentoja tai muuta pakollista koululla. Tämä systeemi ei ole todellakaan ollut aukoton, mutta pientä edistystä on tapahtunut. Etenen hiiren askelin gradun suhteen, mutta eikös sekin ole parempi kuin paikallaan jumittaminen? Olen myös alkanut pitää tutkimuspäiväkirjaa, mistä on ollut vähän hyötyä. Kirjoitan siihen joka päivä mitä olen saanut aikaiseksi ja mitä aion tehdä seuraavana päivänä. Päiväkirjaan voi myös pohtia gradun ongelmakohtia tai esittää itselleen kysymyksiä. Näin tekosyynä tekemättömyydelle ei ole ainakaan se, etten tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Huomenna jumppaa, psykaa ja valssitreenejä. Kiva päivä siis tiedossa (lue: ei tarvitse tehdä gradua)!

lauantai 27. marraskuuta 2010

Kylmä


Tänään on ollu hirmu mukava vapaapäivä, mutta voi että tuolla ulkona on kylmä! Tekis mieli lenkille, mutta viima on niin kova ettei siellä ainakaan tämmöinen vilukissa kauheen pitkään viihdy. Käytiin Peten kans kuitenkin joen rannassa katsomassa onko joki jo jäässä. Ei vielä ainakaan ollut!


Kuvat on Peten ottamia.

Kyllä, olin tyylikkäänä liikenteessä.

Sit käytiin kaupungilla ostamassa joulukorttitarvikkeita eli huomenna olis sitten korttipajan aika! :) Jos vain olo sallii, sillä tänään on kaverien tuparit ja baarimikkona häärii isäntä itse. Kutsussa luki, että omat lantrinkit mukaan, joten hyviä drinksuja luvassa varmasti. Tosi kiva on kyllä pitkästä aikaa laittautua ja lähteä vähän juhlimaan pimeän syksyn keskellä. Voipi olla että lisään kuvia illasta myöhemmin. Ja uusi hame päälle, of course!

Me ollaan viime aikoina Peten kans innostuttu vuokraamaan useammin leffoja. Eilen mentiin Film Towniin ja siellä olikin kaikki ensi-illat eurolla tän viikonlopun! Vuokrattiin sitten kaksi: Date Night ja Avatar. Kummatkin oli tosi viihdyttäviä ja voin suositella, mutta se Avatar: Ihan mahtava elokuva! Katsottiin se tänä aamuna ja kummatkin oltiin ihan myytyjä. Sieltä Avatar-maailmasta oli jopa vaikea laskeutua tämän maan pinnalle. Suosittelen kaikille, mutta erityisesti niille, jotka pitävät romantiikasta ja seikkailusta, mutta eivät pelottavista elokuvista. Avatar <3

Mukavaa viikonlopun jatkoa teille! Itse lähden tukkaa väkertämään iltaa varten ;)

tiistai 23. marraskuuta 2010

Synttärit

Ei siis minun vaan Anni-ystävän. Päivällä käytiin koululla syömässä ja kahvilla ja kukaan ei muistanut onnitella! Hirveä kohtalo synttärisankarilla. Onneks tilanne korjaantui illalla kun vietettiin pienimuotoista tyttöjen iltaa meillä. Oli kakkuakin, joka tosin oli päivänsankarin itse ostamaa! :D Pelattiin myös vuoden 2010 palkittua lautapeliä Mallorcaa, joka vaikutti vähän erilaiselta, mutta hyvältä. Uuden pelin haltuun ottaminen vaatii tosin aina vähän harjoittelua. Oli kuitenkin tosi kiva pelata pitkästä aikaa.

Herkkuja

Päivänsankari. Myös Marika oli paikalla, mutta ei nyt päässyt edustamaan kuvassa.
Kävin aamulla pitkästä aikaa salilla, kun vihdoin tuntui siltä, että flunssa on poistunut kehosta. Oli ihanaa! Olin nyt kolmatta kertaa spinningissä ja ensijärkytyksen jälkeen oon alkanut tykätä siitä taas. Viimeksi olin käynyt spinnaamassa yläasteella! Eka kerta nyt tänä syksynä oli kyllä järkyttävä kokemus. Tuntui ettei puolituntinen ole koskaan kestänyt niin pitkään, mutta sittemmin olen oppinut säästämään energiaa ja ottamaan alun kevyemmin. Huomenaamulla uudestaan! :) Ne kello kahdeksan jumpat ei vaan aina houkuta kellonajan vuoksi, mut sit on hyvä olo kun salille asti selviää.

Kävin tänään tuhlaamassa vähiä rahojani heräteostokseen.. :S Olen pitemmän aikaa haaveillut uudesta hameesta ja vihdoin löysin mieluisan. Laitan sen päälle viikonloppuna ystävien tupareihin ja sit voin laittaa kuvan siitä tännekin.

Oon vieläkin fiiliksissä viime viikonlopusta kun oli niin mukavaa! Tajusin, että hyvä mieli johtui pääasiassa siitä, että oli niin paljon actionia ettei kerennyt murehtia koulujuttuja. Sellaista siis lisää! :)

maanantai 22. marraskuuta 2010

Ihana viikonloppu

Tänä maanantaina arkeen palautuminen on ollut vielä paljon hankalampaa kuin maanantaisin yleensä. Viikonloppu kun oli niin mukava ja juhlahumua täynnä. Tajusin jälleen, että juhlia ei ole koskaan liikaa. Pienistäkin juhlanaiheista pitäisi ottaa ilo irti ja järjestää jonkinlaiset kemut. Lauantaina oli siis enoni tyttären kastejuhla ja sunnuntaina mummini 70-vuotis syntymäpäiväjuhlat. Mummin juhlilla unohdin kuvata täysin ja ristiäisistä en kehtaa lisätä kuvia, koska en tiedä ketkä kuvissa haluavat esiintyä. Perjantaina oltiin Peten porukoilla rentoutumassa ja kerkesin vielä kavereitakin nähdä, eli luksusta oli. Niin, ja sitten torstaina käytiin iskän ja siskon kanssa Kalpan pelissä Niiralan montussa! Sekin oli hauskaa! :D

Kalpa-Jokerit

Minä pelissä

Peten kans ristiäisissä

Tämä päivä ei oo kyllä mennyt putkeen sitten ollenkaan. Perusmaanantai siis. Aamulla heräsin ja jääkaapissa ei ollut yhtikäs mitään. Vötkyilin sitten aikani, koska en jaksanut lähteä kauppaan. Päähän alkoi koskea. Päätin lähteä aamupalalle koulun ruokalaan ja kun nälkäisenä selvisin sinne, huomasin, että olin unohtanut opiskelijakortin kotiin, eikä keittäjä suostunut antamaan minulle alennusta. Argh.  Sitten vain kaupan kautta takaisin kotiin. Ruokaa en ole jaksanut laittaa vieläkään. Jes mikä päivä! Nyt on pakko alkaa vääntämään graduhommia. Ei auta itkut markkinoilla.

Loppuun vielä pieni mainos. Ostin Olivia-lehden irtonumeron ja mukana tuli Talven juhlat -lehti. Se sisälsi tosi kivoja vinkkejä jouluihmisille, suosittelen. Aion hyödyntää ainakin muutamaa kattaus-, lahjapaperi- ja joululahja-ideaa. Ihana kun joulu lähestyy! Ensi viikonloppuna voisi olla joulukorttipajan aika ja viimeiset lahjatkin olisi hyvä ostaa, ettei jää viime tippaan ahdistamaan. Sitten joulukuussa on aikaa vain fiilistellä ja odotella pyhiä.


keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Uusi letti

Kävin tänään kampaajalla TOSI pitkästä aikaa. Viimeksi olin käynyt elokuun alussa ja sen oli tukka näköinenkin. Pyysin kampaajalta perussetit, mutta hiuksiin tulikin tummempaa raitaa ja paljon kerroksia. Ei se muodonmuutos  iso ole, mutta en ole kauheen tyytyväinen. Varsinkin väri olisi kyllä saanut olla vaaleampi. Blondi on jotenkin se mun juttu :) Mut ei tää nyt haittaa hirveemmin, onpahan vähän vaihtelua itselle.




Äsken tultiin kotiin lentopallo-ottelusta. Meidän kaveri pelaa Riennossa, joten silloin tällöin käydään penkkiurheilemassa. Tänään peli oli kyllä vähän kamalaa katsottavaa, koska Riennolla ei kulkenut ollenkaan. Silti peli oli mukavaa vaihtelua perusiltaan. Ennen ottelua tein Petelle vähän uudenlaisen salaatin päivälliseksi ja se oli tosi hyvää. Tässä ohje:

rucolaa
salaatinlehtiä
keitettyä tummaa pastaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
parmesaanjuustolastuja
krutonkeja

Oli hyvää ja lautasmalli toteutui :)



Huomenna olisi Kuopioon lähtö ja olen todella innoissani! Kaikkea kivaa ja erilaista mahtuu viikonloppuun, kuten kastejuhlat, mummin synttärit, saunailta, keilausta tai Kalpan peli ja kavereita. Ihana kyllä mennä käymään pitkästä aikaa. :) Palaan asiaan siis alkuviikosta ja kertoilen sit enemmän. Minun viikonloppu alkaa siis jo huomenna joten toivotan jo nyt mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Viikonlopun kuulumisia ja Iittalan namupaloja


Viikonloppu sujui letkeissä tunnelmissa ja koulujuttuja tein NOLLA, jes! Lauantaina oli tyttöjen kaupunkireissu eli shoppaamista ja ruokailua, ja oli kivaa :) Löysin joitain joululahjojakin, mutta niitä ei voi täällä esitellä. Lounaalla käytiin Hyve & Pahe -ravintolassa, joka löytyy Kauppakadulta. Sieltä saa edullista ja herkullista tuoretta wokkia. Asiakas saa siis itse valita wokkiainekset omaan kulhoonsa, jonka jälkeen kokki paistaa juuri sellaisen wokin kuin jokainen itse on toivonut. Hyve & Pahe on ihana lounaspaikka siksikin, että ruoka on terveellistä ja miljöö viihtyisä. Suosittelen! 

Olisi ollut mukava laittaa myös seuralaisista kuvia, mut en uskalla ilman lupaa.
Itse olen jo kovasti miettinyt mahdollisia joululahjaideoita, minkä vuoksi eksyin Iittalan sivuille. Ajattelin lisätä tänne omia suosikkeja Iittalan valikoimista ja kenties joku saa niistä inspiraatiota omia lahjansaajiaan miettiessään. Iittalan tuotteet ovat mielestäni hyviä lahjoja, koska ne ovat laadukkaita ja kestävät aikaa. Hinta on tietysti melko korkea, mutta sitten pitää ostaa pienempi tuote.

Tässä omia suosikkejani:
Jars lasipurkki.

Kivi on mielestäni yksinkertaisuudessaan kaunein kynttilälyhty. Suosikkiväriä en oikein osannut päättää.

Runo astiasto on IHANA.



Kastehelmi on kaunis kaikissa väreissä, mutta tässä vihreässä on sitä jotakin.

Nostalgiaa.

Tähän peltirasiaan en ollut ennen edes törmännyt. Aika namu!

Kiitos Annille ja Marikalle vielä innokkuudesta jouluhaasteeseen. Se on hauska, että kaikilla on jotain samaa ja jotain erilaista omissa joulumielikuvissa. Olisi jo pian aika ruveta puuhaamaan joulukortteja, mutta minulla ei ole mitään nerokkaita tai vähemmän nerokkaita ideoita. Pete haluaa tietysti olla mukana prosessissa ja meidän pitäisi keksiä joku hyvä yhteinen idea. Hmm..mietintämyssy päähän.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Patalappuja

Olen ollut flunssassa tän viikon tiistaista lähtien. Se ei oikeastaan ole ollut niin huono homma, koska olen joutunut olemaan kotona niin paljon kuin mahdollista ja gradu on vähän edennyt sen vuoksi. Olo ei ole kuitenkaan ollut niin huono etten olis jaksanu touhuta kotona. Aion jatkaa ens viikolla samaan malliin. Olen myös virkannut patalappuja joululahjaksi! Uskallan tänne laittaa kuvia, koska en usko että kyseiset henkilöt löytävät blogiini ennen joulua. Patalappu-idea lähti siis siitä, että alkusyksystä innostuin virkkaamisesta vuosien tauon jälkeen ja halusin aloittaa jostakin helposta työstä. Nämä siis todella ovat helppoja!

Tämä on nyt työn alla.

Nämä söpöliinit on olleet valmiit jo pitkään.

Laput on virkattu puolipylväällä. Reunoissa pitsiä.

Ensimmäinen tekeleeni, joka ei ollut kovin hehkeä eli se jäi meille.

Tämmöiset jos jaksais tehdä vielä itselleenkin.

Tämä viikko on tosiaan mennyt kouluhommia tehdessä. Gradun tekemistä olen yrittänyt saada taas käyntiin, mutta vaikeelta se tuntuu. Varsinkin motivaation löytäminen. Olen ihan varma et saisin tosi hyvän gradun tehtyä mun taidoillani, mut miten tästä epävarmuudesta ja motivaatiopulasta pääsisi eroon? Onneksi on muitakin koulujuttuja kesken joihin voi keskittyä ettei hommat seiso ihan täysin.





Mä en kuitenkaan tee koulujuttuja viikonloppuisin jos ei ole ihan pakko! Tänään menen tyttöjen kans kartsalle lounastamaan ja kenties vähän shoppaamaan joululahjoja. Pete on kiipeilyn alkeiskurssilla tänään koko päivän. Mä niin toivon et se kurssi täyttäis sen odotukset ja se sais siitä itelleen harrastuksen. Mulle ehdotettiin et mun pitäis mennä Peten kans sinne kurssille. :D Seinäkiipeily olis ehkä viimeinen harrastus mitä mä haluisin harrastaa! Mua alkaa huimata jo pelkkä tuolille seisomaan nouseminen, et ei ehkä olis mun juttu... Sitä paitsi kiva olis jos Pete sais jotain ihan omaa tekemistä Joensuusta.

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille! :)

maanantai 8. marraskuuta 2010

Makuuhuone - ennen ja jälkeen


Ärsyttää kun olen huono kuvaaja ja minulla on huono kamera, eli en saa kunnon kuvia otettua. Uusiin verhoihin olen enemmän kuin tyytyväinen, mutta kuvat eivät tee niille täyttä oikeutta. Lisäksi ärsyttää kun verholauta ei ulotu seiniin asti vaan verhon ja seinän väliin jää kummaltakin puolelta iso rako. Jos tämä asunto ei olisi vuokra-asunto, ottaisin verholaudan ja -kiskot kokonaan pois ja laittaisin tilalle verhotangon koko seinän leveydeltä. Mutta huone on nyt onneksi tosi ihana ja "feng shui" on vihdoin löytynyt!

Makkari ilman verhoja.

Ennen.

Uudet verhot ja tyynyt.




Pidän varmaan nyt muutaman päivän blogi-tauon ja keskityn pitkästä aikaa graduun (joka ei ole edennyt lainkaan) ja bilettämiseen. Meillä on keskiviikkona siis ainejärjestön bileet ja teemana on hassu hattu. Itse ajattelin laittaa saunahatun, eli tyylikkäänä mennään ;)

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pyhäinpäivä ja ompelutalkoot

Eilen iltapäivällä käytiin pyhäinpäivän kunniaksi kävelylenkillä hautausmaalla. Se olikin eka kerta Joensuussa. Tunnelma oli hiljainen, mutta kaunis: ihmiset olivat sytyttäneet paljon kynttilöitä. Kävelylenkin jälkeen mentiin ystävien luokse ompelutalkoisiin, eli Anni ompeli ja minä autoin parhaani mukaan. Anni teki hirmu hienoa työtä verhojen kanssa (kiitos vielä) ja minä ompelin ihan itse kaksi sisustustyynynpäällistä! :) Nyt on verhot ikkunassa ja oon niihin kaikin puolin tosi tyytyväinen! Kuvista ei vaan oikein tullut onnistuneita, joten en vielä laita tänne niitä.

Anni ompelee ja minä oon henkisenä tukena.

Tänään oli sitten taas kaupat auki ja käytiin kaupungilla välttämättömillä asioilla. Innostuttiin Peten kans tekemään mummin 70-vuotis lahjaksi tuleva kranssi valmiiksi, ja minusta siitä tuli tosi kaunis. Uskallan laittaa jopa kuvan tänne, koska oon melko varma ettei mummi lue tätä blogia. Lahja pitää vaan vielä paketoida sellofaaniin ja tehdä kortti. Uskoisin jopa, että mummi saattaa tuosta kranssista pitää ihan aidosti! Itse olen ainakin tyytyväinen. :)
Kranssipohja on siis Valkoisesta tilasta, rusettinauha ja helmet Kätevästä kädestä. Helmet laitettiin kiinni rautalangalla. Vaikeustaso tässä oli nolla.

Äsken saatiin iltateeseuraa melkein naapurissa asuvista ystävistä ja oli mukava turista kunnolla pitkästä aikaa. Nyt puolukkapuuron tekoon (NAM) ja lötkö-sunnuntai jatkukoon.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Afrikka-taulut

Innostuttiin jo kuukausi takaperin seurakunnan lähetysmyyjäisissä Tansanialaisista tauluista. Ostettiin itsellemme olohuoneen väriläiskäksi tämä missä on norsuja, ja Peten veljentytölle synttärilahjaksi alempana näkyvä, missä on useampi eläin. Minusta nää oli niin iloisia, ja tuotto meni vielä hyvään tarkoitukseen! Muutama päivä sitten saatiin vasta taulu esille kun Pete pääsi tekemään puukehikot.



Tämä tulee Hilmalle 4-vuotislahjaks.

Lauantai on mennyt saamattomissa tunnelmissa. Heräsin innokkaana ja energiaa puhkuen, mutta jonnekin se sitten hävisi ennen kuin kerkesin tehdä mitään. Imuroitu kuitenkin on, ja kohta lähetään kaverin luo verhon ompelutalkoisiin :) Nyt on kuitenkin pyhäinpäivä eli ehkä tänään on parempikin vain rentoutua. Nyt on Pete tehnyt jo ruoat valmiiksi, joten en kerkeä enempää höpöttelemään. Alla vielä kuva ihanasta Peakin hupparista minkä löysin alennusmyynnistä alle puoleen hintaan!

torstai 4. marraskuuta 2010

Jouluhaaste

  
Tänään on kuunneltu ekaa kertaa kunnolla joululauluja ja erään laulun kuultuani iski oikea joulutunnelma. Kyseinen kappale on (joidenkin mielestä ehkä naurettava) Joulumaa. Siitä tulee oikea joulutunnelma ja hetin aloin haaveilemaan et olis jo joulukuu :) Ajattelinkin haastaa Marikan ja Annin jouluhaasteeseen! Haasteessa pitäisi lisätä omaan joulumielikuvaan sopivia kuvia ja mainita kolme omaa suosikkia joululauluista.

Mun lempparit joululauluista:
1) En etsi valtaa loistoa
2) Joulumaa
3) Sylvian joululaulu

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän joulu on alkanut kiehtoa. Ehkä siihen liittyy myös syventynyt ymmärrys joulun todellisesta tarkoituksesta. On kuitenkin paljon niitä ihmisiä, jotka ahdistuvat joulusta ja mieluiten haluaisivat ulkomaille pakoon koko hössötystä. Täytyy tietenkin ymmärtää heitäkin, mutta se on joskus vähän vaikeaa. En minäkään pidä jouluhössöttämisestä ja stressaamisesta, vaan nautin lahjojen ostosta. Tässä juju onkin, että ostaa lahjat hyvissä ajoin ettei tule paha mieli rahan menosta ja ruuhkasta. Sitä paitsi, ei niihin lahjoihin tarvitse tuhlata omaisuutta. Minusta ajatus on tärkein ja tänä jouluna olenkin tehnyt paljon lahjoja itse. Varokaa vain ystävät ja sukulaiset! :D








Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :) Mukavaa viikonloppua kaikille viidelle lukijalleni!