tiistai 17. huhtikuuta 2012
Kahvilla
Arkeen palautuminen on tällä viikolla käynyt helpommin kuin pääsiäisen jälkeen. Olen saanut nyt aivan uuden innon gradun suhteen! En tiedä miten se on mahdollista. Ehkä kylässä käyneellä vertaisryhmällä oli asian kanssa jotain tekemistä tai sitten vain ihme on tapahtunut. No, iso työ on silti edessä, mutta pahin ahdistus on nyt taka-alalla.
Eilen kävin äidin kanssa hoitamassa asioita ja lounaalla kaupungilla. Äidin siirtyessä kampaajalle, pistäydyttiin Peten kanssa pitkästä aikaa kahdestaan kahville. Hauska oli aistia keskustan tunnelmaa arki-iltapäivänä. Pienen kauppakierroksen jälkeen tein myös aivan mahtavan löydön: ihana mekko alle puoleen hintaan kesän hääjuhliin.
Äiti tuli kampaajalta uuden ihanan kampauksen kanssa ja kyllä itsellenikin tuli kampaajakuume. Ehkä olisi jo taas korkea aika? :) Haaveilen aurinkoblondista kesätukasta... Pian täytyy aika varata, koska nykyistä kuontaloa on jo todella vaikea saada laitettua mitenkään nätisti. Opiskelijabudjetilla valittu väri on onneksi armelias myös juurikasvun kanssa ja lettikampaukset ja hätäponnari toimivat aina! :)
Tule jo kesä, aurinkotukka ja valmistuminen! Ei se elo onneksi pöllömpää odotellessakaan ole. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti