sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kandikahvit ja muita viikonlopun kuulumisia


Viikonloppuna en kantanut kameraa mukana missään, joten kuvasaldo on nolla. Joulufiilistä pyrittiin metsästämään erinäisistä paikoista ja parhaiten se löytyi, tietenkin sattumalta, alakouluikäisten tonttuesityksestä  taitokorttelin pihalta. Ihan tuli tippa linssiin kun näki tyttöjen riemun omasta esityksestään ja tulevasta joulusta. Kaikki ohjelmanumerot eivät onnistuneet suunnitelmien mukaan, mutta tytöt laittoivat vain uutta putkeen!

Onneksi myöskään perinteinen kauneimmat joululaulut eivät tuottaneet pettymystä, vaan oli ihana rauhoittua rakkaiden joululaulujen äärelle. Huomasin tosin, että eniten lauluista sain irti kun pidin oman suuni kiinni ja vain kuuntelin. Kyllä se joulu sieltä tulee ja varmasti meidät kaikki löytää!

Kuvat ovat perjantailta, jolloin joimme Peten kanssa kotosalla kandikahvit. Weboodiin oli tupsahtanut merkintä "Teologian kandidaatti" ja vaikka saavutus tuli noin kaksi vuotta suunniteltua myöhemmin, lämmitti se silti mieltä kovasti. Ehkä kesällä suoritusotteessa näkyisi jo se toinen, hieman merkittävämpi saavutus. Askel kerrallaan. Suuresti iloa toi myös pieni heräteostos eli joulunvärinen kukkaruukku ja nupullaan oleva amaryllis. Viime vuonna amarylliksemme heitti veivit ja kupsahti pöydälle jo ennen kukkimistaan, joten tänä vuonna toivon parempaa menestystä.


Paljon muutakin ehdimme viikonlopun aikana touhuta. Kävimme lähetysmyyjäisissä ja kaupungilla hankkimassa muutamat pienet joululahjat sekä ystävän kutsusta saunomassa puusaunassa. Ihanat löylyt! Nyt on sopivasti rentoutunut olo ja jaksaa ottaa viikon haasteet vastaan.

2 kommenttia: