torstai 28. lokakuuta 2010

Mummille synttärilahja

Tämä viikko on mennyt gradun suhteen huonosti, mutta koulun suhteen kivasti, koska olen ollut supermielenkiintoisilla "sukupuoli kirkon historiassa" luennoilla. Kyseessä on intensiiviluentosarja eli koko viikko on mennyt siihen. Paljon olen oppinut uutta naisten asemasta ennen ja naisten asemasta nyt. Luennoilla olen taas kerran tajunnut sen, että maailmassa on vielä paljon tekemistä naisten aseman parantamiseksi ja paljon suita tukittavina. Naispappeus-asian oikeudenmukaisuuteen tuli myös syvyyttä, koska ymmärsin syvemmin millä argumenteilla ja mihin historiallisiin käsityksiin vedoten naispappeutta yhä tänäkin päivänä vastustetaan. Kirjatentti luentoihin liittyen on ensi viikolla ja kirjana mielenkiintoinen, viihdyttävänoloinen Eevan tie alttarille. Aiemmin ajattelin, että onpa kiinnostava kirja, tämänhän lukisi ihan huvin vuoksi, mutta heti kun teos saa statuksen "tenttikirja", se muuttuu jotenkin ahdistavaksi...no ensi viikko menee sitten kahteen tenttiin valmistautuessa.

Eilen tehtiin iltaruoaksi hyvää salaattia, johon tulee broilerinsuikaleita, paistettua päärynää, pähkinöitä, pinaatinlehtiä, rucolaa, kurkkua ja balsamicoa. Herkullista ja terveellistä, suosittelen :) Tää viikko on ollut siitä ihana kun Pete on ollut kipeenä, niin ei ole tarvinnut iltaisin muuta tehdä kuin olla vaan. Toisaalta, urheilu on unohtunut, kun aamuisin on luennot alkanut aikaisin ja iltaisin en ole raaskinut jättää potilasta. Huomenna kuitenkin taas uudella innolla siihenkin hommaan käsiksi!


Mummini 70-vuotissynttärit on lähestymässä ja oon miettinyt kuumeisesti mitä hänelle ostaisin. Mummi on maailman vaikein kohde, koska hänelle ei takuulla kelpaa mikään tavara. Päädyin alustavasti äidin ehdotukseen jouluisesta ovikranssista. Taidan kuitenkin ostaa kranssipohjan valmiina, että siitä tulee kalliimman näköinen :D Jouluaihe on mielestäni hyvä siksi, ettei mummin tarvitse pitää sitä esillä koko vuotta jos ja kun se ei kuitenkaan ole ihan mieleinen :D

Kranssi voisi olla tämäntyylinen:
Kuva: http://niinkaunista.blogspot.com

Kuva: http://enkelikello.blogspot.com

Kuva: http://paperiajalankaa.blogspot.com
Tämä voisi olla punaisilla helmillä kivan jouluinen.

Katsotaan nyt tuleeko tästä lahja-projektista mitään, mutta nyt se ainakin tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. Jos saan jotakin aikaiseksi niin laitan tietysti kuvia tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti