tiistai 26. lokakuuta 2010

Kirkasvalolamppu

Siinä se nyt sitten töröttää sohvan nurkalla. Kauan kaivattu kirkasvalolamppu, jonka sain lahjaksi isältä. Minulla on vahvasti taipumusta kaamosmasennukseen, ja tämä taipumus tuntuu vain pahentuvan vuosi vuodelta. Tänä syksynä päätin että ainakin yritän pyristellä sitä vastaan! Kirkasvalolamppu ja D-vitamiini on nyt hankittu :) Valitettavasti tuntuu jo todellakin siltä, että masennus alkaa hiipiä mieleeni. Aion raportoida parin viikon päästä (luvattu vaikutusaika) onko lampun päivittäisestä noin puolen tunnin käytöstä aamuisin ollut mitään hyötyä. Sormet on ristissä :)

Vitamiininpuutos on iskenyt varmaan Peteenkin, koska toinen on ihan kipeenä. Toin heti koulun jälkeen pika-apua flunssaan eli jäätelöä, ja olin alkamassa imuroida, mutta Pete nukahti enkä enää raaski herättää sitä.


Täällä siis mukavan rauhalliset tunnelmat vauhtiviikonlopun jälkeen :)

Viikonloppu tosiaan oli kiva ja tapahtumarikas. Ennätin nähdä kavereita ja perhettä: mummoja ja ukkia sekä vielä kummityttöä ja tämän pientä (1,5 kk) pikkusiskoa. Oli niin mukavaa, mutta ei voi kuitenkaan varsinaiseksi rentoutumiseksi kutsua. Valokuvia oli tarkoitus ottaa, mutta unohdin, joten tähän loppuun vain pari fiilistelykuvaa lauantai-aamulta kun kävin Eetun kans kävelyllä lumisissa maisemissa. Marika, oli todellakin mukavaa kun oli tullut lunta, mutta sit ne taas hävis :(



Olen päättänyt, että vaikka syksy ei pidä minusta niin minä pidän syksystä. Tässä viisi mukavaa asiaa pimeimmästä vuodenajasta:
1) Kynttilät
2) Joulun odotus ja lahjojen suunnittelu
3) Villapaidat, saappaat ja kaulaliinat
4) Tee maistuu paremmalle
5) Voi hyvällä omallatunnolla nöhvöttää illat kotona edellämainittujen asioiden kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti