No ei ole ihan urheiluhullu tullut, mutta olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana tykkäämään urheilusta ihan oikeasti. Se ei ole tuulesta temmattu väite, että jokaiselle on jokin oma laji olemassa, mistä nauttii. Minulle se laji on body pump ja myös laajemmin kuntosalien ryhmäliikuntatunnit. En ole koskaan pitänyt lenkkeilystä enkä varmasti tule siitä erityisesti koskaan pitämäänkään. Ryhmäliikunta on ihanaa, koska siinä saa tehdä asiat oman jaksamisen mukaan, mutta ohjaaja pitää huolen, että lusmuamaan ei pääse. Lenkillä menoni on usein raahustamista.
Usein on sellaisia päiviä, ettei liikunta kiinnosta. Silloin yritän miettiä väsyttääkö minua oikeasti vai leikisti. Jos vain laiskottaa, yritän suostutella itseni salille. Toisinaan on hyvä laiskotella ja odottaa josko seuraavana päivänä olisi parempi fiilis urheilla. Se, että ei pakota itseään, auttaa pitämään suhteen liikuntaan mukavana. Pakkopullaan kyllästyy kaikki ennemmin tai myöhemmin.
Olen nyt harrastanut säännöllisesti liikuntaa viime elokuusta asti. Ulkoisesti mitään näkyvää muutosta ei mielestäni ole havaittavissa, mutta ryhti on kyllä selvästi parantunut ja ehkä keskivartalo hieman kiinteytynyt. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut korvien välissä. Urheilusta tulee ihan oikeasti hyvä mieli. Ja onhan se terveyden kannalta todella suositeltavaa. Ajattelen, että jos jatkan tällä tiellä sinnikkäästi eteenpäin, niin ehkä se kehokin pikku hiljaa alkaa muokkautua.
Tämä teksti nyt oli ehkä enemmänkin päiväkirjavuodatusta. Ehkä joku saisi edes motivaatiopiikin lähteä ylös, ulos ja lenkille! :)
