keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Julkkis-look

Tänään siirryin aurinkolasi-aikaan. Se olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin niin olisi välttynyt jatkuvilta päänsäryiltä. Jotenkin vain aurinkolasien käyttäminen keskellä talvea tuntuu hassulta. Naurettiin kavereiden kanssa itsellemme, että tulee julkkis-vaikutelma yhdistelmästä talvitakki+aurinkolasit.

Tämä viikko on onneksi ollut hieman kevyempi kuin aiemmat, mutta liiemmin lepäilemään ei nytkään ole ennättänyt. Olen kuitenkin parina aamuna pitkittänyt aamutoimiani ihanasti ja lukenut ei-koulukirjoja. Olen löytänyt uudelleen teini-iän rakkauteni Kaari Utrion. Opiskelen sivuaineena historiaa ja tajusin, että luultavasti Utriolla on asian kanssa jotain tekemistä. Niin lähtemättömän vaikutuksen hänen keskiaikaiset tarinansa minuun yläasteella tekivät. Ja kyllä kelpaa vieläkin!

Onneksi Utrion tuotanto on niin laaja, että löysin monta romaania, joita en aiemmin ole lukenut. Historianopiskelijana voin myös sanoa, että Utriolla on historialliset faktat aika hyvin hallussa. Hänen maalaamaansa keskiaikaista elämänmenoa ei tarvitse useinkaan kyseenalaistaa. Lieneeköhän muilla tällaisia vanhoja suosikkikirjailijoita, joiden tuotanto maistuu edelleen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti